Lähettipalvelu kiikutti lopulta perjantaina ovelleni Picaden rakennussarjan, jota tuin Kickstarterissa loppuvuodesta 2012. Tämä Raspberry Pi -pohjainen pelikabinetti luvattiin tukijoille alunperin jo maaliskuuksi 2013, mutta sitten sattui kaikenlaista. Hanketta vetäneen Pimoronin harvalukuisista päivityksistä saattoi lukea, kuinka käytännössä jokaisen komponentin kanssa oli jotain ongelmaa. Samoin jokainen sarjojen lähettämisen tehostamiseksi tehty toimenpide tuntui menevän jotenkin pieleen; aina joku sairastui, joku kone hajosi, jokin komponentti loppui. Samaan aikaan kuitenkin firma kävi Twitterissä vilkasta keskustelua muista tuotteistaan ja esitteli ties mitä uutta myytävää.

Olen toki tyytyväinen siihen, että kabinetin osat ovat nyt hallussani. Seuraavaksi toivon, että komponentit ovat ehjiä ja saan koottua hauskan pienen pelilaitteeni. Projektin viestintäkulttuuri kuitenkin tökki niin pahasti, että se ärsyttää edelleen. Mitä enemmän asiat viivästyivät, sitä vähemmän tiimin jäsenet kommunikoivat tukijoille, ja usein odoteltiin kuukausikaupalla yhtään mitään uutisia. Siinä vaiheessa kun firmassa on sisällä noin satatuhatta euroa muiden rahoja ja projektin aikataulu vuotaa kroonisesti, vähin mitä voi tehdä on tiedottaa siitä.



Picade ei ole ainoa tukemani projekti, teinhän asiasta listankin taannoin. Samat taudit tuntuvat kuitenkin vaivaavan valtaosaa muistakin hankkeista. Kaunis ajatus siitä, että vaikkapa pelistudio saa kerrankin tehdä mitä haluaa, ei ehkä toteudukaan aivan siten kuin oli tarkoitus. Kun rahat on saatu, tuntuu tiellä olevan vielä monenlaisia esteitä.

Aikataulun venyminen on ymmärrettävää, mutta valitettavan harva projekti tuntuu budjetoineen tosissaan sen varalle, että valmistuminen pitkittyy vaikkapa vuodella. Tämä aiheuttaa helposti esimerkiksi palkkakulujen kaksinkertaistumisen. Jos projektille on rahoituksen kertyessä lätkitty kovin kunnianhimoisia lisätavoitteita, niiden saavuttamisesta saattaa muodostua melkoinen kiviriippa kun ollaan jo muutenkin myöhässä.

Julkisuuden hoitaminen on myös monilta hukassa. Picaden kaltainen tiedottamattomuus on jo perussyntejä, mutta lisäksi tiedottaa voi vääristäkin asioista. Tämän sai kokea Carmageddon Reincarnation, joka päivitti blogiinsa kuvagallerian pelitiimin ilmeisen kosteista joulusekoilubileistä. Projektin – joka on sekin noin vuoden vuoden myöhässä – tukijat reagoivat tähän kiukkuisesti: miksi te ryyppäätte meidän rahojamme ja postailette typeriä nylkytysgiffejä, ettekä tee meille peliä?

Kukaan tuskin kiistää pelintekijöiden oikeutta rentoutua välillä. Kysehän on sentään vain kuvapisteistä näytöllä. Kaikelle on silti aikansa ja paikkansa, ja juuri ne ”turhat PR-ihmiset” olisivat varmaankin osanneet vihjata, että suurinta osaa peliä odottavista tukijoista tämä vitsi ei todennäköisesti naurata. Sijoittamalla projektiin rahojaan kun saa huomattavasti suoremman oikeuden valittaa sen etenemisestä kuin vain ilmoittautumalla innokkaaksi pelin odottajaksi.



Haluaisin olla yhä innoissani pelien joukkorahoituksesta, mutta todellisuus tekee siitä yhä vaikeampaa. On käynyt melko selvästi ilmi, että niitä vihattuja taskulaskinmiehiä ja PR-osastoja tarvitaankin luultua enemmän. Tällaisenaan projektit venyvät ja vain harva niistä osoittaa todellista tilivelvollisuutta asiakkailleen - jotka itse asiassa ovat paremminkin projektin omistajia ja ansaitsisivat normaalia enemmän tiedotusta. Pahimmillaan rahat loppuvat ja pelit jäävät kesken.

Kickstarteria uhkaa osaltaan myös Steam Early Access. Sekin kauppaa puolivalmiita tuotteita, mutta ostaja saa heti pelattavakseen jotakin. Tämä on toki asiakkaan kannalta parempi kehityssuunta, mutta vaatii kehittäjältä voimavaroja kunnollisen, pelattavan alfaversion verran, ennen kuin rahaa voi odottaa sisään. Esimerkiksi seikkailupelien kanssa voi olla hankalaa tehdä versiota, joka ei jo paljasta kaikkia käsikirjoituksen jippoja. Samoin tämä rahoitustapa ei lähtökohtaisesti sovellu konsolipeleille.

En usko olevani ainoa, joka on pettynyt asioiden saamiin käänteisiin. Joukkorahoitus kuulosti paljon paremmalta kuin miksi se osoittautui. Menestyneimmät projektit ovat olleet muutaman kymmenen tuhannen hankkeita, ja kaikki vähänkin suurempi vähintään myöhästyy tai pahimmillaan luhistuu kaaokseen. Se, mikä näytti puolitoista vuotta sitten uudelta ja mullistavalta, tuntuu nyt palautuvan vanhaan kaavaan. Suuri osa peleistä epäonnistuu kuten ennenkin, eikä syy ollutkaan ehkä siinä, että julkaisijoiden sanelupolitiikka lannistaisi tekijöitä.