Viihdettä ja epäpelejä
Vieraskynä sauhuaa
Epäpeli! Tämä haukkumasana on tullut vastaan useammankin kerran tiettyjä video- tai tietokonepelejä käsitelleissä keskusteluissa. Pohjimmiltaan kyseessä on haukkumasana pelille, joka ei vastannut niitä odotuksia, joita pelaajalla on videopeleistä. Ketään ei ammuta, pisteitä ei lasketa, ja peli päättyy aina samaan ratkaisuun. Interaktiivinen elokuva! Mitä me itse asiassa odotamme videopelin sisältävän? Jotta tiedämme mikä ei ole videopeli, on tiedettävä mikä on.
Sanakirjasta katsottaessa tietokonepelin määritelmä on lyhyesti: ”tietokoneella pelattava peli”. Videopeli on Kielitoimiston sanakirjan mukaan tietokonepelin kaltainen peli, jota pelataan televisiovastaanottimeen kytkettävällä laitteella. Tietokone löytyy niin monen elektronisen laitteen sisältä, että sanakirjan määritelmän perusteella pyykkikoneen pesuohjelmakin voisi olla tietokonepeli.
Pelikulttuurissa termit ovat kuitenkin usein toisinpäin. Videopeli on yleistermi kaikista elektronisista peleistä, tietokonepelien tarkoittaessa lähinnä PC:llä pelattavia pelejä. Videopelin määritelmä ei ole juuri tietokonepeliä tarkempi termi, vaan voidaan puhua elektronisesta tai digitaalisesta pelistä, joka vaatii näyttölaitteen. Pelientutkimuksessa, eli ludologiassa, painotus on taas sanalla 'peli'. Videopelien tutkimuksen kansainvälinen foorumi on nimeltään Digital Games Research Association. Kotimaisten tutkijoiden vastaavaa paikallistason tutkimusta yhdistää Pelitutkimuksen vuosikirja. Se tosin ottaa vastaan myös muunkin tyyppisiä pelejä käsitteleviä kirjoituksia. Kuitenkin näissä julkaisuissa puhutaan jatkuvasti pelaamisesta ja peleistä, joten määritelmä tuntuisi rajaavan joitakin vähemmän tavoitteellisia videopelejä ulkopuolelle. Tai sitten asiaa ei ole pohdittu sen enempää.
Avuksi määritelmän tarkentamiselle voisi siis ottaa pelin määritelmän. "Ajanvietteeksi harjoitettavista määrämuotoisista ja -sääntöisistä kilpailuista tai leikeistä", lukee samaisessa sanakirjassa. Käytännössä näin lavealla ilmaisulla ei tarkennusta saavuteta. Pelin määritelmää on pohdittu jo vähintään toista sataa vuotta, joten videopelin määrittely tuskin tulee olemaan helpompaa tätä kautta. Ehkä pyykinpesustakin saa pelin, jos kuvittelee taistelevansa tahroja vastaan.
Käsitteellisesti videopelit ovat niin lavea käsite, että niiden joukkoon mahtuu monia sellaisia asioita, joita emme välttämättä mieltäisi videopeleiksi. GPS-laitteen suunnistuspeli, puhelimen matopeli, pöytäkoneen pasianssi ja konsolin kitarapeli ovat kaikki videopelejä. Helposti nämä hyväksytäänkin sellaisiksi, mutta voisiko Google Street Viewin ajatella olevan videopeli, jos siihen joku ennalta määräisi säännöt. Naurettavalta se voi kuulostaa, mutta käytännössä tästä omien sääntöjen määrittelystä on kysymys, kun pelaa vaikka Minecraftin Creative-pelimuotoa. Pelaaja määrittää itse säännöt ja tavoitteet ympäristössä, jossa sellaisia ei juuri ole. Jos pelissä vain haahuilee, onko se enää peli, vai muuttuuko se vain kokemukseksi. Onhan siihen silti määrätty tietyt säännöt, kuten vaikka hyppykorkeus ja kävelyvauhti. Kuinka laveasti nämä määrämittaiset säännöt voidaan sitten ymmärtää, jotta kyseessä on peli eikä pelkkä kokemus.
Kaikissa yrityksissäni määritellä videopelejä tarkemmin päädyin rajaamaan ulos sellaisia pelejä, jotka miellämme perinteisesti videopeleiksi. Toisaalta taas joukkoon tuli asioita, joita en ainakaan itse mieltäisi videopeleiksi. Videopeli vaikuttaa olevan lavea termi. Pelaajat soveltavat sitä omaan kieleen tarkoittamaan jotain epämääräistä käsitettä, jota ei ole välttämättä olemassa. Käytännön ongelma merkityksen häilyvyydestä muodostuu, kun pelejä markkinoidaan ja ostetaan. Tiedänkö enää, mitä saan, kun ostan videopelin. Pelejä määritellään enemmän pelityylin sekä esitystavan perusteella, kuin juonen sisällön kautta. Niin kauan kuin pelin pelaamiseen tarvitsee tietokoneen ja näytön, voisi markkinoija kutsua sitä uuden genren videopeliksi.
Tulevaisuudessa totuttuja rajoja rikkovien pelien määrä kasvanee entisestään. Nämä rajat ovat häilyviä, mutta silti jokainen tapaus tuottaa ongelmia niin kuluttajille kuin tuottajillekin. Väärin markkinoitu tuote vähentää kysyntää, ja oikeat kuluttajat eivät sitä välttämättä löydä. Erityisesti videopelimedia joutuu harkitsemaan, onko jokin tietty asia enää heidän heiniä, vai kuuluuko se jonkun toisen harrastemedian käsiteltäväksi. Sama koskee jälleenmyyjiä. Kun yhä erilaisimpiin laitteisiin tulee yhä erilaisimpia pelejä, missä menee raja jolloin niiden käsittely ei ole enää mielekästä? Voiko rajaa edes vetää, vai onko se tehtävä jokaisen yksittäisen tapauksen kohdalla?
Todennäköisesti videopelin määritelmästä tullaan vääntämään kättä tiedemaailmassa lukuisten tekstikirjojen alkusivuilla. Ehkä joku tutkija vaivautuu kysymään sitä pelaajilta itseltään. Ehkä joku jo onkin sen tehnyt, mutten ole sitä huomannut. Filosofi Ludwig Wittgenstein kirjoitti peleistä perheyhtäläisyyden esimerkkinä. Ehkä videopelit kuuluvat samaan epämääräiseen kategoriaan, jota ei voi tarkemmin määritellä. Missä menee kanssalukijoiden määrittämä raja videopeleille, ja voiko niitä edes enää yhdellä sanalla kuvata? Mitä ovat ne ominaisuudet, joita videopelillä pitää olla tai ei pidä olla, jotta sen laskette videopeliksi? Ja mikä ihme on epäpeli?
Kirjoittaja on 25-vuotias Suomen ja Skandinavian historian opiskelija Oulusta ja V2.fi:n keskustelujen moderaattori.
Sanakirjasta katsottaessa tietokonepelin määritelmä on lyhyesti: ”tietokoneella pelattava peli”. Videopeli on Kielitoimiston sanakirjan mukaan tietokonepelin kaltainen peli, jota pelataan televisiovastaanottimeen kytkettävällä laitteella. Tietokone löytyy niin monen elektronisen laitteen sisältä, että sanakirjan määritelmän perusteella pyykkikoneen pesuohjelmakin voisi olla tietokonepeli.
Pelikulttuurissa termit ovat kuitenkin usein toisinpäin. Videopeli on yleistermi kaikista elektronisista peleistä, tietokonepelien tarkoittaessa lähinnä PC:llä pelattavia pelejä. Videopelin määritelmä ei ole juuri tietokonepeliä tarkempi termi, vaan voidaan puhua elektronisesta tai digitaalisesta pelistä, joka vaatii näyttölaitteen. Pelientutkimuksessa, eli ludologiassa, painotus on taas sanalla 'peli'. Videopelien tutkimuksen kansainvälinen foorumi on nimeltään Digital Games Research Association. Kotimaisten tutkijoiden vastaavaa paikallistason tutkimusta yhdistää Pelitutkimuksen vuosikirja. Se tosin ottaa vastaan myös muunkin tyyppisiä pelejä käsitteleviä kirjoituksia. Kuitenkin näissä julkaisuissa puhutaan jatkuvasti pelaamisesta ja peleistä, joten määritelmä tuntuisi rajaavan joitakin vähemmän tavoitteellisia videopelejä ulkopuolelle. Tai sitten asiaa ei ole pohdittu sen enempää.
Avuksi määritelmän tarkentamiselle voisi siis ottaa pelin määritelmän. "Ajanvietteeksi harjoitettavista määrämuotoisista ja -sääntöisistä kilpailuista tai leikeistä", lukee samaisessa sanakirjassa. Käytännössä näin lavealla ilmaisulla ei tarkennusta saavuteta. Pelin määritelmää on pohdittu jo vähintään toista sataa vuotta, joten videopelin määrittely tuskin tulee olemaan helpompaa tätä kautta. Ehkä pyykinpesustakin saa pelin, jos kuvittelee taistelevansa tahroja vastaan.
Käsitteellisesti videopelit ovat niin lavea käsite, että niiden joukkoon mahtuu monia sellaisia asioita, joita emme välttämättä mieltäisi videopeleiksi. GPS-laitteen suunnistuspeli, puhelimen matopeli, pöytäkoneen pasianssi ja konsolin kitarapeli ovat kaikki videopelejä. Helposti nämä hyväksytäänkin sellaisiksi, mutta voisiko Google Street Viewin ajatella olevan videopeli, jos siihen joku ennalta määräisi säännöt. Naurettavalta se voi kuulostaa, mutta käytännössä tästä omien sääntöjen määrittelystä on kysymys, kun pelaa vaikka Minecraftin Creative-pelimuotoa. Pelaaja määrittää itse säännöt ja tavoitteet ympäristössä, jossa sellaisia ei juuri ole. Jos pelissä vain haahuilee, onko se enää peli, vai muuttuuko se vain kokemukseksi. Onhan siihen silti määrätty tietyt säännöt, kuten vaikka hyppykorkeus ja kävelyvauhti. Kuinka laveasti nämä määrämittaiset säännöt voidaan sitten ymmärtää, jotta kyseessä on peli eikä pelkkä kokemus.
Kaikissa yrityksissäni määritellä videopelejä tarkemmin päädyin rajaamaan ulos sellaisia pelejä, jotka miellämme perinteisesti videopeleiksi. Toisaalta taas joukkoon tuli asioita, joita en ainakaan itse mieltäisi videopeleiksi. Videopeli vaikuttaa olevan lavea termi. Pelaajat soveltavat sitä omaan kieleen tarkoittamaan jotain epämääräistä käsitettä, jota ei ole välttämättä olemassa. Käytännön ongelma merkityksen häilyvyydestä muodostuu, kun pelejä markkinoidaan ja ostetaan. Tiedänkö enää, mitä saan, kun ostan videopelin. Pelejä määritellään enemmän pelityylin sekä esitystavan perusteella, kuin juonen sisällön kautta. Niin kauan kuin pelin pelaamiseen tarvitsee tietokoneen ja näytön, voisi markkinoija kutsua sitä uuden genren videopeliksi.
Tulevaisuudessa totuttuja rajoja rikkovien pelien määrä kasvanee entisestään. Nämä rajat ovat häilyviä, mutta silti jokainen tapaus tuottaa ongelmia niin kuluttajille kuin tuottajillekin. Väärin markkinoitu tuote vähentää kysyntää, ja oikeat kuluttajat eivät sitä välttämättä löydä. Erityisesti videopelimedia joutuu harkitsemaan, onko jokin tietty asia enää heidän heiniä, vai kuuluuko se jonkun toisen harrastemedian käsiteltäväksi. Sama koskee jälleenmyyjiä. Kun yhä erilaisimpiin laitteisiin tulee yhä erilaisimpia pelejä, missä menee raja jolloin niiden käsittely ei ole enää mielekästä? Voiko rajaa edes vetää, vai onko se tehtävä jokaisen yksittäisen tapauksen kohdalla?
Todennäköisesti videopelin määritelmästä tullaan vääntämään kättä tiedemaailmassa lukuisten tekstikirjojen alkusivuilla. Ehkä joku tutkija vaivautuu kysymään sitä pelaajilta itseltään. Ehkä joku jo onkin sen tehnyt, mutten ole sitä huomannut. Filosofi Ludwig Wittgenstein kirjoitti peleistä perheyhtäläisyyden esimerkkinä. Ehkä videopelit kuuluvat samaan epämääräiseen kategoriaan, jota ei voi tarkemmin määritellä. Missä menee kanssalukijoiden määrittämä raja videopeleille, ja voiko niitä edes enää yhdellä sanalla kuvata? Mitä ovat ne ominaisuudet, joita videopelillä pitää olla tai ei pidä olla, jotta sen laskette videopeliksi? Ja mikä ihme on epäpeli?
Kirjoittaja on 25-vuotias Suomen ja Skandinavian historian opiskelija Oulusta ja V2.fi:n keskustelujen moderaattori.
Keskustelut (5 viestiä)
31.10.2013 klo 16.47
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
31.10.2013 klo 17.09
Google Mapsista tuli heti mieleen vanha kunnon GeoGuessr http://geoguessr.com/ "pelin" ideana on paikantaa kartalta oma sijaintisi Street Viewiä käyttämällä.
"Tarkastele esimerkiksi tapahtumia, joita sanomme "peleiksi". Tarkoitan lautapelejä, korttipelejä, pallopelejä, otteluita jne.. Mikä on niille kaikille yhteistä? - Älä sano: "Niillä täytyy olla jotakin yhteistä, muuten niitä ei sanottaisi peleiksi" – vaan katso, onko niillä kaikilla jotakin yhteistä. - Jos näet katsot niitä, et tule näkemään mitään, mikä on kaikille yhteistä, vaan tulet näkemään yhtäläisyyksiä, sukulaisuuksia, vieläpä kokonaisen sarjan sellaisia. Kuten sanoin: Älä ajattele, vaan katso!...
Tämän tarkastelun tulos on: Näemme monimutkaisen päällekkäisten ja ristikkäisten yhtäläisyyksien verkoston. Yhtäläisyyksiä niin suurissa kuin pienissä asioissa.
En osaa luonnehtiä näitä yhtäläisyyksiä paremmin kuin sanalla "perheyhtäläisyydet" ... - Tulen sanomaan: "Pelit" muodostavat perheen.
Tässä Wittgensteinin kirjoittamaksi väitetty pätkä, Rick Altmanin kirjasta Elokuvat ja genre. En saanu käsiini alkuperäisopusta nii en päässy suoraa lainaamaan.
Tämä lainaus ja pelit Proteus sekä Dear Esther toimivat hyvinkin tämän artikkelin ajatustenherättäjänä. Hyvin valitut kuvat toimitukselta siis!
Rekisteröitynyt 16.08.2011
01.11.2013 klo 20.47
Jos omaa lusikkaa pitää tähän kysymykseen tunkea, niin omassa päässäni videopelit ovat interaktiivisia. Pelaajan täytyy tehdä jotain (tai vaihtoehtoisesti valita tekemättä jättäminen) etenemisen eteen. Yksinkertaisimmillaan tämä siis tarkoittaa sitä, että kun painaa nappia niin jotain tapahtuu. Tämän parempaa määritelmää en äkkiseltään keksi.
Eipä tarvitse kummoinen ajatustenlukija olla, että keksii mitkä viimeaikaiset julkaisut innostavat tälläiseen pohdintaan :P Peraton tekstiä on muuten paljon mukavampi lukea, kun ei ole puhekielistä, niin kuin foorumiviesteissä.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
01.11.2013 klo 22.37
Ihan jees keskustelun avaus - nimenomaan avaus. Olisin mielelläni lukenut kirjoittajan omia mielipiteitä, nyt teksti jää ikään kuin kesken. Ehkä kolumni olisi ollut parempi ilmaisumuoto artikkelin sijaan. Itse aihe on kyllä mielenkiintoinen.
Nojoo, hieman kolumnin suuntaan tätä ajattelinkin painottaen nimenomaan sitä etten juuri minä keksinyt monellekkaan epäpeliksi kutsutulle niitä piirteitä, mitkä siitä tekisi epäpelin. Ihan hirveenä tähän en tosin odottanu kommentteja lähinnä sen takia, että nuo epäpelin huutelijat on yleensä huutelijoita, eikä niitä kiinnosta juuri asiaa miettiä. Enemmän kuitenki toiminee ajatuksenherättäjänä ku keskustelunaloittajana. Helposti kun itsekin mieltää pelit tietynlaisiksi, muttei se ihan niin vain sit lopulta onnistunutkaan. Mielummin kuitenki kirjottelen keskustelun avauksia ku lopetuksia. Oikeaa keskustelua kun ei kuitenkaan ole koskaan liikaa.
Melkeen pakottava tarve oli silti lähtä iha perusteista liikkeelle, jos sit myöhemmin vois kirjottaa vähä vapaammin ku olis "selusta" turvattu. Tuloksena sit vähän tämmönen artikkelin ja pakinan hybridi, joka nyt vähän töksähtelee sinne sun tänne. Pitäs ehkä ens kerralla vähän miettiä tarkemmin mitä on kirjottamassa; tieteellisesti perusteltua artikkelia vai provokaatiota.
Jos omaa lusikkaa pitää tähän kysymykseen tunkea, niin omassa päässäni videopelit ovat interaktiivisia. Pelaajan täytyy tehdä jotain (tai vaihtoehtoisesti valita tekemättä jättäminen) etenemisen eteen. Yksinkertaisimmillaan tämä siis tarkoittaa sitä, että kun painaa nappia niin jotain tapahtuu. Tämän parempaa määritelmää en äkkiseltään keksi.
Njoo tämä interaktiivisuus oli kyllä itselläkin lähinnä se ainoa. Joskin senkin määrittely tuntui olevan hitusen hankalaa. Lähinnä määrällinen määrittely. Yksi peli kävi koko ajan päässä kummittelemassa; Gratuitous Space Battles, jossa tavallaan pelataan kuin pyykkikoneella. Päätökset tehdään etukäteen, pistetään kone pyörimään, ja katotaa mikä on lopputulos. Osa pelistä menee ihan vain tuijotellessa, kun peli pelaa itseään sen pesuohjelman perusteella minkä valitsi.
Eipä tarvitse kummoinen ajatustenlukija olla, että keksii mitkä viimeaikaiset julkaisut innostavat tälläiseen pohdintaan :P Peraton tekstiä on muuten paljon mukavampi lukea, kun ei ole puhekielistä, niin kuin foorumiviesteissä.
Ps. Henk. koht. pidin Proteusta erinomaisena pelinä. Ehkä se lyhyys iski siinä ihmisiin ajatuksen, ettei se ollut peli.
Rekisteröitynyt 26.09.2007
02.11.2013 klo 11.47