Pelaamisen alkuhämärissä koko peliohjaimen käsite oli erittäin hahmottumaton. Ensimmäisen kotikonsolin Magnavox Odysseyn ohjain oli käytännössä laatikko ja potentiometrejä, ja vasta Atari 2600 esitteli koteihin joystickina tunnetuksi tulleen laitteen. Kotitietokoneet käyttivätkin sitä pitkään, samoin kuin Atarin tutuksi tekemää 9-napaista liitintä. Pelikonsolipuolella ristiohjain ja napit -malli taas tuli tutuksi lähinnä kasibitti-Nintendon myötä. Listalla tänään omia ohjainsuosikkejani vuosien varrelta - lisää omasi kommentteihin!




Aivan aluksi pitää ymmärtää se, että 80-luvulla huonoja peliohjaimia oli todella paljon (mm. mainittu Atarin joystick oli sellainen). Kaupasta oli mahdollista ostaa uskomattoman tunnoton kalvokytkimiin perustuva viritys, jonka käyttöiän saattoi aktiivikäytössä laskea lähinnä kuukausissa. Useimmilta valmistajilta puuttui sekä suunnitteluosaamista, valmistustekniikkaa että moraalia kunnollisten tuotteiden valmistukseen.

QuickShot II Turbo oli ensimmäisiä edullisia tikkuja, joka käytti mikrokytkimiä. Teollisuudesta tutut mikrot taas olivat kalvokytkimeen verrattuna uskomattoman tarkkoja ja luotettavia, joten rouhealle ulkonäölle scooppeineen oli katettakin. Nykyään en enää QS II Turboon vapaaehtoisesti koske, mutta kasarin loppupuolella se oli yksi ehdottomista suosikeista.

Kuva: Wikimedia Commons / Phaser

TAC-2 oli toinen kotimikroajan luottovempele. Amerikkalainen Suncom valmisti omintakeista Totally Accurate Controller -sarjaansa, johon kuului kovin erilaisia ohjaimia.

Kakkosmallin ehdottomia etuja oli, että se oli käytännössä täysin tuhoutumaton. Äärimmäisen yksinkertainen kuulaan ja metallilevyihin perustuva mekanismi kesti vuosikausia (ja kuten sittemmin on käynyt ilmi, vuosikymmeniä!) pelkällä satunnaisella puhdistelulla. En koskaan pitänyt TAC-2:n tulituspainikkeista, mutta etenkin urheilupeleihin se oli aivan omiaan.




Suuressa viisaudessaan joku oli päättänyt, että IBM-yhteensopivien tietokoneiden peliohjaimet ovat pääosin analogisia, eli perustuvat käytännössä potentiometreihin. Tämä tarkoitti, että ne elivät täysin rinnakkaista kehityskulkua Atari-liitäntäisiin joystickeihin nähden. Kun kotimikropuolella oli jo löydetty toimivaa muotoilua ja pelituntumaa, PC-tikut olivat edelleen järkyttävästi muotoiltuja, muovisia soutulaitteita. Tätä taustaa vasten Advanced Gravis oli todellinen läpimurto, joka todella teki lentosimulaattoreiden ja autopelien pelaamisesta mukavaa. Toimintapeleihin Gravis julkaisi erityisen PC Gamepadin joitakin vuosia myöhemmin, ja sekin oli kelpo laite.

Kuva: Wikimedia Commons / PJ

Neliskulmainen NES-ohjain ajoi asiansa, muttei koskaan herättänyt minussa isompia tunteita. Isomman Nintendo-konsolin pyöreämpi kapula sen sijaan istui alusta asti käteen erinomaisesti. Siinä oli myös riittävästi painikkeita eri toiminnoille. Sapiskaa tulee Nintendon tavasta aluekoodata ohjaimetkin SNES:n alkuaikoina - se aiheuttaa vain turhaa päänvaivaa etenkin retroillessa.




Sony PlayStation oli parempi pelikone, mutta Saturnin "japanimallin" ohjaimelle ei Sonyn alkuperäinen digitaali-pad pärjännyt alkuunkaan. MegaDriven kapulasta edelleen kehitetty ja mainiosti käteen istuva ohjain oli monessa suhteessa ristiohjainkehityksen huipentuma, sillä kolmiulotteisten pelien kasvava suosio ajoi sekä Sonyn että Segan pian analogitikkujen suuntaan.

Kuva: Wikimedia Commons / Evan-Amos

Tätä konsolia ei moni tunne ja vielä harvempi on pelannut, mutta historiaan se on jäänyt kerrassaan loistavan digitaaliohjaimensa vuoksi. Ristiohjain koostuu neljästä mikrokytkimestä, joiden välissä on jousitettu tikku. Näin tarkkaa ja sormelle sopivaa tuntumaa en ole muualla kohdannut. Retroharrastelija arvostaa lisäksi sitä, että signaali on multipleksaamaton, eli jokaista suuntaa ja painiketta vastaa yksi liittimen linja. Näin Neo-Geon ohjaimen saa kiinni lukemattomiin eri laitteisiin vain kolvaamalla yksinkertaisen sovitinkappaleen.




Kaikkien pelikonevalmistajien omat ohjaimet ovat jo pitkään olleet niin hyviä, ettei tarvikeohjaimia ole käytännössä tarvinnut hankkia. Nykysukupolvesta Xbox 360:n ohjain istuu omaan käteeni sen verran mukavasti, että käytän sitä PC-peleissäkin. Vanhemman version ristiohjain on ärsyttävän epätarkka, mutta nykypeleissä d-pad on useimmiten varattu pelkkään käskyjen antamiseen. Kilpailijoiden yläpuolelle boksikapulan nostavat ennen kaikkea tunnokkaammat liipaisimet ja analogitikkujen parempi sijoittelu.