Tuorein sisältö

Listasunnuntai #192

Mikko Heinonen

09.06.2013 klo 19.39 | Luettu: 25633 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Ensikosketukset
E3 alkaa huomenissa, ja luvassa on siis lisätietoja ainakin kahdesta tulevasta konsolista. Julkaisupäivän ja -hinnan ohella mielenkiintoista on se, mitkä pelit (tässä vaiheessa) luvataan julkaisun yhteyteen. Ensimmäinen uudella konsolilla pelattu peli on aina erityinen, vaikka harvoin etenkään julkaisupeleiksi saadaan vielä mitään superklassikoita. Aloin miettiä, millä pelillä on kuhunkin konsoliin tullut ensimmäisen kerran tutustuttua - siis omassa kodissa, satunnaista demoräpellystä en ole tässä laskenut mukaan. Muistatko itse?

Sega Master System: Wonderboy in Monsterland




Varsinainen konsolipeliurani käynnistyi siitä, kun isän tuttavan musiikkiliikkeessä tarjottiin Sega-konsoleiden vuokrausta 80-luvun lopulla. Pelivalikoima ei ollut järin laaja, mutta tämä hieman roolipelihtävä toimintakokemus toimi itselleni jonkinlaisena pehmeänä laskuna japanilaiseen pelisuunnitteluun.

Super Nintendo: Super Mario Kart




Toinenkin vuokrakonsolikokemus. Peli-Divari tarjosi muutamalla kympillä (markkoja) viikonloppuvuokralle SNES + Mario Kart -pakettia, ja varmaankin puolenkymmentä kertaa tuli rahaa siihen sijoitettua. Kaksinpelinä tämä oli aivan hulvattoman hauskaa, kuten useimmat tietävätkin.

Sega Megadrive: Sonic the Hedgehog 2




Kesällä 1995 Ruotsin Lapissa ICA-ketju myi alennuksella pakettia, jossa Megadrive II:n mukana seurasi Sonic 2 sekä Elitserien 95 (käytännössä NHL 94 muutetuilla pelaajadatoilla). Moinen hankittiin lomareissun iloksi kaveriporukan kolehdilla. Sonicin huikeus lienee vaikuttanut siihen, että minusta tuli elinikäinen Sega-fani - ja että hankin loput Segan konsolit hieman lähempänä niiden julkaisupäivää.

Sony PlayStation: Hardcore 4x4




Jos koneen kanssa on ollut rahaa vain yhteen peliin, se on usein ollut autopeli. Syyn varmaan juttujani lukevat arvaavatkin, autot ovat aina olleet lähellä sydäntä. Pleikkaria ostettaessa ei saatu irti edes muistikorttia, mutta tähän kehnohkoon maasturipeliin rahat juuri riittivät. Muutaman viikon päästä vaihdoin sen Crash Bandicootiin, jota tulikin sitten hakattua peukalo rakoille. Hyvin kirjaimellisesti, koska PSX:n d-pad nyt ei ollut aivan unelma.

Sega Dreamcast: Sega Rally 2




Dreamcastin tapauksessa kyse ei ollut niinkään siitä, että autopeli oli pakko saada, vaan siitä, ettei muita vaivanarvoisia pelejä ollut vielä liiemmälti ilmestynyt. SR2:kaan ei ollut mitenkään huikea esitys, mutta viihdytti kuitenkin odoteltaessa Soul Caliburin ja Crazy Taxin kaltaisia super-aikakaivoja. Japani-versio ei kärsinyt PAL-käännöksen ruudunpäivitysongelmista.

Nintendo Gamecube: Rogue Squadron 2




Jos oli Dreamcastilla julkaisussa melko vähän pelejä, niin Gamecubella niitä vasta vähän olikin. Etenkin japania osaamattomalle käytännössä ainoa mielekäs vaihtoehto oli tämä - sinällään huikea - SW-tykitys, joka kyllä kelpasikin uuden konsolin esittelyyn. Kului tosin kuukausia, ennen kuin oli varaa ostaa jokin toinen peli.

Xbox 360: Ridge Racer 6




Kesti tämänkin verran kauan, ennen kuin pelasin monen konsolin julkaisupelinä ollutta RR:ää heti koneen ostopäivänä... ja senkin tein "väärällä" konsolilla, koska Namcon driftailupeli on perinteisesti ollut Sonyn heiniä. Tästä huolimatta viihdyin, ja laskin voitoksi sen kun gamertag DriftNeko2007^=^ ohitti minut vain kierroksella LIVE-kisan aikana.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... E3: Microsoftin tila... >

Keskustelut (20 viestiä)

Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

09.06.2013 klo 20.05 1 tykkää tästä

Lapissa '95 piti osallistua kolehtiin, koska Sonicissa oli hienot vektoreilta näyttävät palmut. Atari 2600:n näin serkun mummolassa jossain 1983 paikkeilla. Oli Pac-Man ja upealta näyttänyt Battlezone.
lainaa
asdasdasd

09.06.2013 klo 20.11 2 tykkää tästä

Eka boksi ja eka halko. Legendaarista.
lainaa
Kakkuonhyvaa

Rekisteröitynyt 26.01.2011

09.06.2013 klo 20.21 1 tykkää tästä

Taisi olla NES ja Super Mario Bros, joka oli ensimmäinen pelaamani peli. En tietenkään muista, mutta loistava peli.
lainaa
joskus84

09.06.2013 klo 20.39

ZX Spectrum ja Manic Miner.
lainaa
veepee

09.06.2013 klo 20.54

Tiltin entisen juontajan kotona, kellarissa koko peliura alkoi. Ekat pelit oli "juoksumattopeli", super mario bros, metroid ja kid icarus. Sitten tosiaan pärähdin.

Myöhempinä vuosina juuri Sega Master System: Wonderboy in Monsterland opetti minulle jotain muutakin, kun naapurin sedän kanssa lainailtiin konsoleja viikoksi. Sitten oli nämä Master systemin himmeät sisäänrakennetut ampumapelit ja Rambo III tms. valopyssyily.

Snesillä tietysti SMW ekana (laivalla), sitten jossain messuilla Mickey magical quest räjäytti pankin. Taitaa olla vieläkin parhaita tasoloikintoja (se palomies ja vesitykki!!!!).
lainaa
Maigan

Rekisteröitynyt 15.06.2010

09.06.2013 klo 22.24

Ensimmäinen konsolikokemus, yllätys yllätys, isoveljen vaimolta lainassa ollut NES ja siihen Super Mario Bros.

Sitten kun aloinkin omaa konsolia kinuamaan, niin velipojan suosiollisella avustuksella porukat ostivat Playstationin ja siihen taisivat ensimmäiset pelit olla Loaded ja Lifeforce Tenka. Pitää varmaan jossain vaiheessa etsiä jostain varastojen kätköistä ne esiin ja kokeilla.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

09.06.2013 klo 22.29 1 tykkää tästä

Olen poikkeuksetta ottanut ensikosketukset uusiin laitteisiin jollain varmalla valinnalla.

C64 - Boulder Dash
NES - Super Mario Bros.
MegaDrive - Sonic the Hedgehog
PC - Doom tai Duke Nukem osa joku???
SNES - Super Mario All-Stars
PSX - Tomb Raider tai Crash Bandicoot
GB - Pokemon Blue
PS2 - MGS2
GC- Super Mario Sunshine

Mutta kuinka ollakkaan...

PS3 - En kertakaikkiaan muista.

Lykkyä uudelle konsolipolvelle. Toivotaan, että saisivat puhallettua vielä uutta intoa väsähtäneeseen pelaajaan.

PS. Niin ja sitten on vino pino kaverien omistamia laitteita, mutta niiden pelejä en ala luettelemaan.
Muokannut: Sir_Rymylys 11.06.2013 klo 18.45 lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

09.06.2013 klo 22.41

Aika sekalaista ovat ne, jotka muistan.
Sony Playstation : Pandemonium
Sega Dreamcast : Hydro Thunder
Nintendo GBA: GT Advance
X360 : Kameo
lainaa
ysärikasvatti

09.06.2013 klo 23.07

Mikä oli mun ensimmäinen pelaamaan peli? Hmmm...
Suoraan sanottuna en muista. Noloa, eikö. Sen verran muistan, että ensimmäinen pelaamaan pelikone oli Amiga 500. Pelistä en ole niin varma enää.

Noh... Ensimmäinen peli kullakin pelaamallani konsolilla oli
Game Boylla Pokemon Red, PlayStationilla Crash Bandicoot, PlayStation 2:lla Tekken Tag Tournament, N-Gagella Tony Hawks Pro Skater (enimmäkseen siksi vain, kun sain sen koneen mukana), Xbox360:lla Forza 2 ja PSP:lla GTA Chinatown Wars.
lainaa
Rabbitman

09.06.2013 klo 23.55

Nyt tekee mieli pelata Wonderboy kolmosta.
lainaa
Rabbitman

10.06.2013 klo 00.11 1 tykkää tästä

Oho. Väärä Wonderboy. Piti ottaa Wonderboy in monster world. Kolmonen oli ihan erilainen ja surkea tekele.

En ole ikinä aikasemmin pelannut kyseistä pelisarjaa, niin käy nyt vähän tutuksi. Itellä siis steamissa nämä.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

10.06.2013 klo 01.31

Eipä nyt hirveenä konsolikokemuksia ole, joitaki en toki muista ku penskana jonku random kaverin luona pelas jotain outoa konsolia/peliä.

Jollaki nintendon konsolilla(joita en oo ikinä jaksanu nimeltä opetella, se palikkaohjain kuitenki), joku "perus" Mario. Kai te tiiätte nämä.

PS1 Resident Evil 2 tai Metal Gear Solid, vaikea sanoa kumpaa tuli ekana pelattua.

Ps2 GTA Vice City, varmaan niitä harvoja konsolipelejä joita on oikeesti tullu pelattua suht paljon Ratched & Clankin lisäksi. Tämä johtu lähinnä siitä et sain nämä kerran kaverilta lainaan(konsolin siis myös).

Xbox, Halo varmaan eka peli joka sai oikeesti harkitteen hetken aikaa konsolin hankintaan. Sattu vielä vähän semmoseen saumaan et pöytäkone oli jo melko vanha eikä pyörittäny ihmeemmin enää pelejä. Jäi sit kuitenki hankkimatta ja Halo tuli myöhemmin PC:lle ku oli jo uus kone.

Xbox360 NHL 2012

Ja oikeastaan siinäpä melkeen suurinosa konsolipeleistä joita olen pelannut. Pois jää joitaki random pelejä, uusin änäri ja Hercules!

Sitte jollaki värittömällä(näyttö siis) Gameboylla pelasin random pelejä muttei mitää hajua mitä on tullu pelattua.
lainaa
Kimble

Rekisteröitynyt 23.06.2010

10.06.2013 klo 02.23 1 tykkää tästä

Itse en konsolia omistanut kovin nuorena (kiitos vanhempien, jotka eivät antaneet ostaa), mutta kavereiden luona pääsi onnellisena sitten välillä pelailemaan, peleistä nyt ei nopeasti tule mieleen kuin CTR ja Tekken 3. Ja kun konsoli päivittyi, niin Flatout. Lopulta sitten sainkin PS2:n omiin käsiin ja muutaman vuoden päästä jo kolmosen. Ensimmäisenä pelinä oli Arkham Asylum, ja muistan vieläkin kuinka sitä grafiikoista hämmästyi, kun ei heti tajunnutkaan että alkunäytös loppui ja pelivaihe jo alkoi.
lainaa
fasasf

10.06.2013 klo 09.15

Aikajärjestyksessä (oma aikajärjestys huom.):

Coleco Vision: Mouse Trap
Pong: Pong ;D
Master System: en ihan muista, mutta veikkaisin Wonder Boy:ta
NES: Super Mario Bros.
Gameboy: Tetris
Megadrive: Sonic 1
SNES: joko Super Mario World, F-Zero tai Super Soccer
Atari Lynx: California Games
PS1: Crash Bandicoot
PS2: en muista
Dreamcast: Soul Calibur
Xbox: Halo
Xbox 360: NHL 07
Wii: Wii Sports
PS3: ei myöskään mitään muistikuvaa

Bonuksena tiattarit:
PC: Larry 1 tai Alley Cat
C64: Epyxin Winter Games
Amiga: Stunt Car Racer
lainaa
jmda

10.06.2013 klo 11.08

Tarkkaan en muista, mutta jotakuinkin näin:

NES: Super Mario Bros.
SNES: Super Mario World
N64: Super Mario 64
GameCube: Luigi's Mansion
Wii: Wii Sports
WiiU: Nintendoland
Game Boy: Kirby's Dreamland
GBA: Metroid Fusion
DS: Mario Kart DS
3DS: The Legend of Zelda - Ocarina of Time 3D
PS1: Alien Trilogy
PS2: Tekken Tag Tournament
PS3: Ratchet & Clank - Tools of Destruction
PSP: Metal Gear Solid - Peace Walker
XBOX360: Gears of War
lainaa
jmda

10.06.2013 klo 11.12

Segan konsolit sivutin mallikkaasti, elikkä:

MegaDrive: Sonic the Hedgehog
Saturn: Panzer Dragoon
Dreamcast: Soul Calibur
lainaa
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

10.06.2013 klo 13.15

Nintendo Gamecube, kaksi ohjainta ja Super Smash Bros. Melee.
lainaa
fly

10.06.2013 klo 15.35

C-64 Forbidden forest oli pelottava kokemus 6 vuotiaalle.
lainaa
patteli0

10.06.2013 klo 23.41

NES: SMB
SNES: Mario Kart
N64: Mario 64
PSX: Fade To Black (vähän harvinaisempi tapaus)
PS2: Final Fantasy 10 (ostin konsolin ko. pelin vuoksi)
GC: Joku 3D-sonic juoksentelu, nimeä en muista.
Wii: Wii Sportsin keilaus
Xbox: Metal Gear Solid 2 Substance
Xbox 360: Project Gotham Racing 3
PS3:Uncharted 1 tai GTA IV

Siinäpä tuo litsa kotikonsoleista, yllättävän hyvin muistui mieleen.
lainaa
RtA

16.06.2013 klo 16.15

SNES ja Super Mario All Starista Lost Levels
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova