Tuorein sisältö

World of Tanksin tarina, osa II

Toimitus

05.03.2013 klo 14.42 | Luettu: 18726 kertaa | Teksti: Toimitus

Haastattelussa Wargamingin perustaja
Viime viikolla ensimmäisen osansa saanut World of Tanksin tarina jatkuu nyt toisessa osassa. Jatkamme Wargaming -pelistudion perustajan ja toimitusjohtajan Victor Kislyin kanssa jutustelua ja tutustumme itsekin peliin.



Oliko tämän pelin tekemisessä jokin helpompaa kuin odotitte?


“Mikään ei oikeastaan ollut helppoa. Kun teimme perustavaa laatua olevan päätöksen siirtyä sellaiseen pelimaailmaan, joka oli meille aivan outo, olimme valmiita moniin vaikeuksiin.”

“Peligenren uutena tulokkaana pyrimme antamaan pelaajillemme huippuluokan MMO-pelin, tarjoamaan heille uniikin pelikokemuksen, joka saisi heidät hylkäämään herkät fantasiapelimaailmansa ja tarttumaan öljyn tahraamien teräspetojen tykkitorneihin. Sijoitimme siihen valtavasti rahaa, lukemattomia luovia ideoita, satoja tuhansia miestyötunteja ja parhaan saatavilla olevan teknologian, ja lopulta onnistuimme. Onnistuimme houkuttelemaan pelaajajoukot mukaan ja säilyttämään heidät. Ansaitsimme heidän uskollisuutensa tarjoamalla heille uutta sisältöä ja ominaisuuksia, sekä teknistä tukea ja yhteisön. Tiemme menestykseen oli hyvin haastava, mutta emme kadu päätöstä, jonka teimme joulukuussa 2008.”

Uskoitteko pelin menestyvän näin hyvin - ja miltä nyt tuntuu?



“Emme koskaan odottaneet, että ensimmäinen MMO-pelimme saisi niin valtavan suosion ympäri maailmaa - ja rehellisesti sanoen emme ole valmiita uuteen statukseemme johtavana maailmanlaajuisena MMO-kehittäjänä. Suunnittelimme World of Tanksin alkujaan historiallisesti tarkaksi, pienen piirin projektiksi, joka oli suunnattu lähinnä sotahistorian harrastajille. Sen räjähdysmäinen suosio antoi meille mahdollisuuden miettiä firman strategiat uusiksi, sekä lisätä työvoimaamme.”

“Jos mietin menneitä, voin sanoa, että elämä oli huomattavasti helpompaa kymmenen vuotta sitten, kun kellään ei ollut mitään erityisiä odotuksia valkovenäläiseltä pelinkehittäjältä. Peliteollisuus oli meille melko ystävällinen ympäristö. Sitten kaikki muuttui World of Tanksin julkaisun myötä. Kun peli sai nopeasti miljoonia pelaajia maailmalta ja laajeni uusille alueille, kaikkien katseet kääntyivät meitä kohti - pelaajien, median, kilpailijoiden - he odottavat täydellisyyttä Tanksilta sekä tulevilta peleiltämme ja palveluiltamme. Olemme nousseet sellaiselle tasolle, että meillä on valtava vastuu täyttää miljoonien pelaajien meille asettamat odotukset.”

Mistä olette pelissänne kaikkein ylpeimpiä?



“Onnistuimme kehittämään PvP:n, jossa kukaan ei epäonnistu. Kaikki saavat voittoja ja kaikki kilpailevat, ketään ei jätetä jälkeen.”

Millaista on olla pelinkehittäjä Valko-Venäjällä? Onko peliteollisuus kasvava ala maassanne?


“Valkovenäjällä on tärkeä rooli Itä-Euroopan tietotekniikkateollisuudessa. Verrattaessa naapureihimme Venäjään ja Ukrainaan, meidän tietoteknisten palveluidemme vienti per asukas on tuplasti suurempi kuin Venäjällä ja 2,5 kertaa suurempi kuin Ukrainassa. Ja se kasvaa jatkuvasti. Vuoden 2012 suurimmat kauppasopimukset Valko-Venäjällä tehtiin IT-sektorilla ja mukana oli yksityisomistuksessa olevia valkovenäläisiä yrityksiä.”

“Peliteollisuus Valko-Venäjällä on yhä hyvin nuorta, mutta sillä on kova intohimo ryhtyä koko tietoteollisuuden vetäväksi voimaksi. Viimeisen parin vuoden aikana valkovenäläiset pelinkehittäjät ovat olleet hitaasti siirtymässä pois perinteisistä PC-peleistä, kun muut genret ovat kasvaneet nopeasti maailmanlaajuisilla markkinoilla. Verkko- ja mobiilipelaamisessa tuli suuri loikka vuonna 2012. IT-sektori on saanut viime vuosina myös voimakasta tukea hallitukselta ja sitä pidetään yhtenä tärkeimmistä kehitettävistä taloussektoreista. Vuonna 2005 hallitus perusti Minskiin Hi-Tech Parkin, jossa IT-alan yrityksien on helpompi toimia verohelpotusten ja muiden taloudellisten etujen ansiosta. Nyt siellä on 118 yritystä, mukaan lukien Game Stream Company, Wargamingin Minskin studio.”

Onko kukaan teistä päässyt testaamaan oikeita panssarivaunuja?


“Kyllä, olen testannut monia oikeita tankkeja, sekä nykyaikaisia että toisessa maailmansodassa käytettyjä. Se on huikean jännittävä kokemus, kun oikeaa sotakonetta ajaessa tuntee sen voiman ja taistelutahdon. Voi jopa tuntea, miltä olisi tuntunut olla mukana oikeassa tankkitaistelussa.”

Mitä seuraavaksi?



“World of Tanksin menestys opetti meille monia käytännön asioita. Otimme asemamme yhtenä maailman johtavista MMO-kehittäjistä, muovasimme pelinkehitysstrategiaamme, laajennuimme muille alueille, lisäsimme pelintekijöidemme määrää ja paransimme käyttämiämme teknologioita.”

“Aiomme laajentaa toisen maailmansodan armeijapelien universumia lisäämällä siihen lähiaikoina kaksi uutta verkkopeliä: ilmataistelu-MMO World of Warplanesin sekä merivoimatoimintapelin World of Warshipsin.”

“Vaikka työn alla on kolme peliä, se ei tarkoita, ettemmekö harkitse myös uusia peliprojekteja. Tutkimme mahdollisuuksia saada pelejämme muille alustoille, sekä free-to-play-MMOiden mukanaan tuomia mahdollisuuksia tarjota pelaajille enemmän pelikokemuksia. Äskettäin Wargaming sai merkkipaalun usean alustan pelien saralla, kun hankimme chicagolaisen Day 1 Studiosin ja teimme sopimuksen seattlelaisen Gas Powered Gamesin ostamisesta. Laajennuimme myös kilpapelaamisen puolelle perustamalla uuden Wargaming.net-liigan. Uuden eSports-osastomme tavoitteena on nostaa sekä World of Tanks että muut tuotteemme kansainvälisen ammattikilpapelaamisen lajeiksi.”

V2.fi kiittää haastattelusta. Seuraavaksi Mikon tunnelmia itse pelistä.

WORLD OF TANKS - Sotaa rahalla tai ilman


World of Tanks on laadukkaasti toteutettua, vaikkakin pohjimmiltaan yksinkertaista sotimista. Kaksi joukkueellista panssarivaunuja ottaa toisistaan mittaa suurin piirtein toiseen maailmansotaan sijoittuvilla taistelukentillä. Enimmillään noin vartin kestävä taistelu päättyy useimmiten vastapuolen joukkueen tuhoutumiseen, joskus ehditään valloittamaan lippuakin. Pelaamisesta tipahtelee rahaa ja kokemusta, voittamisesta toki enemmän kuin häviämisestä, ja niillä pelaaja voi sitten kehittää uusia tankkeja ja ostaa nykyisiin lisävarusteita. Miehistön kehittyminen taas parantaa mm. tähtäysetäisyyttä ja korjausnopeutta.

Tankeissa on jopa harvinaisen paljon vaihtelua tyypin mukaan, ja niillä pärjätäkseen on todella osattava sopeuttaa pelityyliään. Kokemukseni mukaan myös peliseuraa löytyy kaikentasoisilla vaunuilla pelaaville. Olen itse pelannut toistaiseksi lähinnä tasojen I ja II vaunuilla, vaikka pisteitä jo piisaisi isompiinkin, koska peli rohkaisee opettelemaan eri vaunujen käyttöä syvällisemmin. Kun tietyn panssarin on kehittänyt maksimiinsa, siitä tulee "Eliittivaunu", jolla voi kerätä kokemusta muille vaunuille – tosin sen hyödyntäminen maksaa.

Entä jos Rommelilla olisi ollut premium?



Free to play -pelissä on tietenkin jonkinlainen ansaintalogiikka, ja WoTissa se liittyy etupäässä kokemukseen. Rahalla voi ostaa kultaa, jota voi muuttaa premium-ajaksi. Premiumilla pelattaessa pisteitä kertyy taistelusta puolitoistakertainen määrä. Samoin useamman kuin yhden kaverin kanssa pelaaminen vaatii, että ainakin porukan kokoajalla on premium-aikaa käytössä.

Kullalla voi ostaa myös suoraan jokusia lisävarusteita ja jopa tankkeja, mutta ainakin oma mielipiteeni on, että tasapainotus on onnistunut hyvin. Mikään kultabonus ei ole sellainen, että se tekisi pelaajasta ylivoimaisen, ja vastaavasti ahkeralla pelaamisella on mahdollista kehittää tankki ja miehistö varsin laadukkaiksi maksamatta premiumista. Samoin maksut on jaoteltu niin pieniksi, että satunnaisesti pelaava voi ihan hyvin ostaa päiväksi premiumin miettimättä asiaa sen kummemmin.

Aikuisempaa räiskintää


Sitä on ehkä 36-vuotiaana myönnettävä itselleen, ettei enää ole teini. En ole vuosiin kokenut olevani keskimääräisten energiajuomaräiskintöjen kohderyhmässä. Jatkuva syntyminen ja kuoleminen ei vaan enää huvita, vaikka sotiminen sinällään onkin ihan hauskaa. On mukavaa joutua hieman miettimään sitä, miten pysyisi hengissä mahdollisimman kauan.


Viehätyin World of Tanksista, koska se tarjoaa tällaista toimintaa olematta silti turhan ankara. Taistelu on ohi kun tankki hajoaa, mutta halutessaan voi heti hypätä toisella tankilla toiselle tantereelle. Jos nyt ei jatkuvasti tapata itseään, tallissa olevista sotakoneista ainakin yksi on yleensä valmiina temmellykseen.

Ainakin nimimerkeistä päätellen myös useimmilla muilla pelissä kohtaamillani on jo oikeaa parrankasvua. Käytös julkisissa peleissä oli asiallista, tiimitappoja ei juuri esiintynyt ja jopa pelionnea toivoteltiin. Tiimipelaaminen tuntemattomien kesken on melko haastavaa, mutta kenttien rajallisen määrän vuoksi pelistrategiat ovat varsin pian kaikille tuttuja. Tällainen peli on vain niin hyvä kuin sen yhteisö, ja oma kosketukseni muihin WoT-pelaajiin on tähän mennessä ollut positiivinen. Tankkipeli ei ole maailman syvällisintä toimintaa, mutta etenkin pieninä annoksina ja peliseuran osuessa kohdalleen se kyllä maittaa.

V2.fi | Toimitus
< Listasunnuntai #178... Lauantai-illan Kevyi... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

05.03.2013 klo 15.32

Onhan se isompien ja parempien tankkien saaminen melkoista grindaamista mutta toisaalta sitä tulee fiilis että on saavuttanut jotain työllä ja hiellä josta mielellään kertoo kavereilleen kuin tuli uusi panssari talliin ostettua. :)

Omasta tallista löytyy PzIV/III , Madilda , Churchill I , M10 Wolwerine , Stug III, T-54 , IS-8 , ISU-152 , Obj. telatykki onhan sitä saanut pelata yli 7 000 taistelua päästäkseen tälle tasolle eikä silti ole tultu käytettyä euroakaan rahaa..

Harva 60 euron peli on jaksanut näin kauaa kiinostaa mitä WOTin F2P ja jatkuvilla päivityksillä mielenkiintoa pidetään yllä.

Suosittelen (y)
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.03.2013 klo 16.07 1 tykkää tästä

Dota 2:sta tulossa jotain juttua näin open betan aikaan, vai ootteletteko virallista julkasua?
lainaa
Partisaani

Rekisteröitynyt 23.03.2012

06.03.2013 klo 17.44

Artikkelissa taisi olla pieni virhe. Ilman premium-aikaa voi kutsua yhden kaverin pelaamaan, premiumilla kaksi.

[edit]

@Pioneeri

Itsellä on tallissa tällä hetkellä WZ-132, Type-59, T34, AMX50B, Batchat.25t, Obj.261, Obj.268, Maus, E-100, FV215b, VK2801, TOG II*
Kaikki on kehitetty täyteen ja miehistöllä useampi kyky.

Matseja reilut 12 000.

Rahaa peliin on mennyt ~500€ o_O.
Kevyesti kallein "ilmainen" peli itelle tähän mennessä.

Mun nimimerkki WOT:ssa on sama kuin täällä.
Muokannut: Partisaani 06.03.2013 klo 17.52 lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

06.03.2013 klo 20.01

Partisaani kirjoitti:
Artikkelissa taisi olla pieni virhe. Ilman premium-aikaa voi kutsua yhden kaverin pelaamaan, premiumilla kaksi.

[edit]

@Pioneeri

Itsellä on tallissa tällä hetkellä WZ-132, Type-59, T34, AMX50B, Batchat.25t, Obj.261, Obj.268, Maus, E-100, FV215b, VK2801, TOG II*
Kaikki on kehitetty täyteen ja miehistöllä useampi kyky.

Matseja reilut 12 000.

Rahaa peliin on mennyt ~500€ o_O.
Kevyesti kallein "ilmainen" peli itelle tähän mennessä.

Mun nimimerkki WOT:ssa on sama kuin täällä.


Mä oon sut nähnytkin pelaamassa :D itse pelaan nimimerkkillä BattlePioneer.

Toki voihan sitä rahallakin pelata mutta itse pelaan mieluiten ilmaiseksi :)
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.03.2013 klo 20.03

Partisaani kirjoitti:
Artikkelissa taisi olla pieni virhe. Ilman premium-aikaa voi kutsua yhden kaverin pelaamaan, premiumilla kaksi.


Korjattu, kiitos.
lainaa
Partisaani

Rekisteröitynyt 23.03.2012

06.03.2013 klo 21.28

Pioneeri kirjoitti:

Mä oon sut nähnytkin pelaamassa :D itse pelaan nimimerkkillä BattlePioneer.

Toki voihan sitä rahallakin pelata mutta itse pelaan mieluiten ilmaiseksi :)


Täytyy sanoa, että nyt en sua muista, mutta ens kerran ku näen niin muistan kyllä morjestaa =).
lainaa
Postman

07.03.2013 klo 17.45

Jos oikein peliin mieltyy kannattaa liittyä klaaniin joita Suomestakin löytyy useita. Klaaniin liittyminen helpottaa huomattavasti peliseuran löytämistä. Parhaimmillaan Wot on komppanja tai Clan Wars matseissa kun taktiikat hiotaan tarkasti ja porukka kommunikoi keskenään esim Teamspeakin, Mumblen tms ohjelman avulla.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova