Tuorein sisältö

Listasunnuntai #178

Mikko Heinonen

03.03.2013 klo 17.07 | Luettu: 12393 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Toteutumattomat unelmat
Vaporwarea, eli ilmestymättä jääneitä laitteita ja ohjelmia, on sivuttu listoilla aiemminkin. On mielenkiintoista tutustua niiden historiaan ja pohtia, mitä olisi tapahtunut, jos asiat eivät olisikaan menneet pieleen ja tuotteet olisi saatu markkinoille. Listalla on seitsemän asiaa, joista ei tullut tuotetta, mutta kiinnostava tarina kuitenkin. Yritin tasapainottaa vuosikymmeniä niin, ettei artikkeli mene pelkäksi retroiluksi.

Bandersnatch


Imagine Softwarella meni todella lujaa vuonna 1984. Hurjassa kasvussa ollut yritys päätti mullistaa pelimarkkinat kerralla ja julkaista Sinclair Spectrumille megapelin nimeltä Bandersnatch, jossa tuli mukana laajennusyksikkö konetta varten. Tämä olisi nostanut pelin hinnan noin kuusinkertaiseksi muihin nähden.

Valitettavasti firman ponnisteluilta putosi rahoituspohja, megapelin valmistuminen venyi, eikä edellisten pelien myynti tuottanut tarpeeksi. Imagine ajautui konkurssiin ja pelkäksi studioksi Oceanin alaisuuteen. Tapaus oli sikäli erikoinen, että firman menestyksestä oltiin samaan aikaan tekemässä dokumenttia, joten tapahtumien kehitys tallentui ainutkertaisella tavalla videolle:



Bandersnatch julkaistiin vuosia myöhemmin Amigalle ja Atari ST:lle nimellä Brataccas, eikä se enää tuolloin kiinnittänyt kummoista huomiota. Samaan aikaan Commodore 64:lle työn alla ollut Psyclapse ei koskaan nähnyt päivänvaloa, mutta päätyi myöhemmin entisten Imaginen työntekijöiden ohjelmistotalon nimeksi.

Konix Multisystem




Konix oli kohtalaisen menestynyt peliohjainten valmistaja. Vuoden 1988 tienoilla se sai valmiiksi prototyypin ohjaimesta, joka muuntui ratiksi, lentokoneen ohjaussauvaksi ja moneksi muuksi. Mukana oli jopa force feedback. Tässä vaiheessa mieleen tuli, että laitteesta voisi tehdä kokonaisen pelikonsolin. Kun Flare Technology ilmaantui sopivasti tarjoamaan kehittämänsä Flare One -koneen prototyyppiä, palaset tuntuivat loksahtavan kohdalleen. Tarkoitus oli tehdä konsoli, joka tarjoaisi huikean pelisuorituskyvyn noin puoleen hintaan verrattuna 16-bittisiin kotimikroihin. Lisälaitteina tarjottiin peräti liikkuvaa pelituolia.



Valitettavasti peliohjainvalmistajan voimavarat eivät riittäneet kokonaisen konsolin tekemiseen. Koneen suunnittelijoilla ei ollut osaamista siirtää sitä massatuotantoon ja valmistuminen venyi. Konixin rahat alkoivat loppua ja pelikehitystä ei saatu viimeisteltyä, kun valmiita koneita ei ollut. Firma jopa myi koko joystick-mallistonsa valmistusoikeudet saadakseen rahaa kasaan, mutta se ei riittänyt. Sabotaasia kilpailijoiden taholtakin epäiltiin. Flare Technology siirtyi seuraavaksi Atarin leipiin, konsolin kuorten oikeudet taas osti MSC-niminen kiinalaisyritys, joka tehtaili niistä peliohjaimen PC:lle.

The Agency: Covert Ops




The Agency oli Sony Online Entertainmentin varsin lupaavan oloinen vakoilutoimintaa sisältänyt MMO sekä PS3:lle että Windowsille. Sitä väläyteltiin miltei PS3:n julkaisusta alkaen tasaisin väliajoin, meilläkin siitä uutisoitiin ja kehittäjiä haastateltiin:



Peli kuitenkin viipyi ja viipyi, kunnes lopulta vuonna 2011 Sony ilmoitti sulkevansa sitä kehittäneet studiot ja peruuttavansa pelin. Fanit väittävät löytäneensä vihjeitä peliin PS3:n taannoisen päivityksen yhteydessä, mutta virallisen tiedon mukaan se on ja pysyy peruutettuna.

Paljon paremmin ei mene muillakaan agenteilla, sillä Rockstarin Agent, joka julkistettiin 2007, on sekin edelleen kehityslimbossa eikä pelistä ole puhuttu sanaakaan enää aikoihin.

Control-Vision


Varttuneempi väki muistaa 90-luvun alun aikana, jolloin markkinoille tuli paljon CD-levyyn pohjautuvia, lähinnä suttuisen videon pyöritykseen perustuvia pelejä. Harvempi sen sijaan tietää, että niitä oli tarkoitus myydä jo 1980-luvulla - videokasettiin perustuen.

Control-Vision, projektinimeltään NEMO, syntyi ex-Atari-mies Nolan Bushnellin Axlon-firmassa. Tarkoituksena oli käyttää VHS-nauhoja sekä pelidatan että videon ja äänen tallennukseen. Hasbro, jolle konetta tarjottiin, ei kuitenkaan lopulta ottanut sitä tuotantoon. Vaikka valmiita protolaitteita huhuttiin olleen olemassa, kuvaa niistä ei ole juurikaan säilynyt. Olemassa on vain tällainen video, jossa laitetta esitellään Hasbron pomoille vuonna 1986. Lopussa laitteisto vilahtaa muutaman sekunnin ajan:



Control-Visionista jäikin jälkeen vain pelejä: Night Trap ja Sewer Shark julkaistiin Segan Mega-CD:lle jokusia vuosia myöhemmin, ja Control-Visionille pelit tehnyt Digital Pictures tuotti vastaavaa sisältöä lisääkin. Yllä oleva video löytyy piilotettuna Night Trapin Sega-versiosta. Ja kyllähän yksi VHS-kasettiin perustuva konsoli sentään saatiin valmiiksi – nimittäin vuoden 1987 Action-Max.

SimsVille


Menee se viisaskin vipuun. Huomioiden, että The Sims pitää hallussaan kahta ensimmäistä paikkaa myydyimpien PC-pelien tilastossa, voisi kuvitella että kaikki Simsiin liittyvä menisi kaupaksi tuosta vaan. SimsVillen piti olla Sims-idean laajennus, jossa pelaaja ohjaisi yhden perheen sijaan kokonaisia naapurustoja.



Kuten trailerissakin sanotaan, sen piti ilmestyä vuonna 2002. Eräs ennakkotesteissä paljon kritiikkiä saanut ominaisuus oli, että simsejään ei enää voinut suoraan ohjata, vaan pelaaja saattoi ainoastaan toivoa, että asetetut esineet "viehättäisivät" pelihahmoja. Peliin tutustuneet pitivät tätä selvänä heikennyksenä aiempaan nukkekotileikkiin, mikä ilmeisesti osaltaan vaikutti pelin kehityksen lopettamiseen.

SimsVillen peruuttamisen jälkeen pelin – ja sen tehneen tiimin – palasia siroteltiin sinne tänne: osa meni SimCity 4:ään, osa Simsin laajennuksiin ja jatko-osiin.

Red Jade


Melkein kaikki jo tiedämme, että Nokia N-Gage tuli ja näki, muttei voittanut. Vähemmän tunnettu on Nokian kilpailijan Ericssonin konsoliretki 2000-luvun alussa.



Red Jaden piti olla etenkin aikalaisekseen melkoisen hieno vempele. Pelikoneen lisäksi sen piti toimia taskutietokoneena, GPS:nä, toistaa DivX-tiedostoja ja mitä vielä. Eikä tiimin takana ollut mitään turhia naamoja, sillä kehittäjiä johti mm. Amigaa, 3DO:ta ja Atari Lynxiä kehittämässä ollut RJ Mical. MIPS-suorittimeen pohjautuvassa konsolissa oli jopa 3D-piirisarja ja kehitysympäristö toimi Linuxilla. Ericssonin hidastuva puhelinmyynti ja kasvavat ongelmat tappoivat kuitenkin laitteen jo ennen julkaisua, eikä netissäkään pyöri kuin tuo sama yllä näkyvä kuva. Nintendo sai rauhassa jatkaa dominointiaan käsipelimarkkinoilla.

Saints Row: Drive By




Volitionin humoristinen GTA-klooni on kerännyt oman vankan fanijoukkonsa. Monet olivat innoissaan, kun pelistä ilmoitettiin spin-off Nintendo 3DS:lle. Alunperin tarkoitus oli ilmeisesti tehdä vain XBLA- ja PSN-lisäosa Saints Row 3:een, mutta Nintendo ilmoitti kiinnostuksensa kokonaiseen versioon myös heidän uutuuskonsolilleen. THQ:n sekoiluiden ja ehkä myös 3DS:n myynnin hitaan alun vuoksi peliä ei kuitenkaan koskaan nähty.

Ruutukuva yllä on ehkä ko. pelistä, ehkä pelistä nimeltä Saints Row: Money Shot, josta tiedetään yhtä vähän.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... World of Tanksin tar... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.03.2013 klo 17.37 3 tykkää tästä

Tässä vielä hieno kuva, jossa legenda Jeff Minter pelaa Konixin prototyypillä.

http://www.zhell.co.uk/konix/jeffkon.jpg
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.03.2013 klo 17.53

Action-Maxin lisäksi VHS:ään perustui myös View-Masterin InteractiveVision - http://muppet.wikia.com/wiki/View-Master_Interactive_Visi
Muokannut: manu 03.03.2013 klo 17.55 lainaa
sepe

03.03.2013 klo 18.46 3 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Tässä vielä hieno kuva, jossa legenda Jeff Minter pelaa Konixin prototyypillä.

http://www.zhell.co.uk/konix/jeffkon.jpg


Miten tolla letillä voi epäonnistua
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.03.2013 klo 18.58 1 tykkää tästä

Ei Minter epäonnistukaan - jostain syystä vain todella moni kone, jolle hän tekee pelejä, epäonnistuu :)
lainaa
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

03.03.2013 klo 19.04 1 tykkää tästä

Mega Man Legends 3. Fanien haluttiin osallistuvan klassikkosarjan herättämiseen mm. valitsemalla peliin hahmoja, mikä kolhona vetona sai peruuntumisuutisen osumaan sydämeen entistä enemmän. Sen jälkeen sarja tuntuikin pysähtyneen kuin seinään.
lainaa
takapenkin_huutelija

03.03.2013 klo 22.30

Hieno lista pitkään aikaan. Tällaisia listoja saisi olla useamminkin.
lainaa
ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

04.03.2013 klo 14.47

Kaksi sanaa: Thrill KIll.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova