Tuorein sisältö

Listasunnuntai #171

Mikko Heinonen

13.01.2013 klo 17.17 | Luettu: 23108 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Starttianimaatioita
Alkuaikojen konsolipeleissä ei juuri tarvinnut odotella. Pelikasetti - jos sellaista edes oli - tökättiin koneeseen kiinni, ja kun virrat napsautti päälle oli peli käynnissä. Korkeintaan näytettiin laitteen valmistajan logo ja ehkä soitettiin pieni jingle. Jossain vaiheessa kuitenkin laitteet monimutkaistuivat, pelit alettiin ladata CD-levyltä ja koneisiin tuli muitakin toimintoja. Käynnistyminen saattoi jopa kestää hetkisen. Siispä tarvittiin jotain, mitä näytetään suoraan laitteesta ennen pelin lataamista. Ja koska sen tietysti piti olla mahdollisimman innostavaa, syntyivät alkuanimaatiot, joissa alkoi myös jonkinlainen kilpavarustelu. Niitä on yllättävän nostalgista katsella nykyisin, vaikka olisi jo ehtinyt aiemmin kyllästyä pahastikin.

PlayStation




Varmasti listan tutuin ja eniten nostalgiaväreitä nostattava. Hieno bassosoundi loi uskottavuutta ja diskantti taas hienostunutta hifimäisyyttä. PlayStation-logo näytettiin vasta, kun laite tunnisti levyn, muuten mentiin tallennusvalikkoon. (P.S. Video on väärässä kuvasuhteessa, PlayStation oli 4:3-konsoli)

Gamecube




Nintendon ensimmäinen optista mediaa käyttävä konsoli oli muodoltaan leikkisä pieni kuutio. Myös käynnistys heijasteli tällaista tunnelmaa.

Dreamcast




Dreamcastin alkuanimaatiosta oli kaksi eri versiota: Japanin ja USA:n versio piirsivät oranssin kiehkuran, eurokone sinisen. Se aivan ensimmäinen käynnistysääni kuitenkin puuttuu tästä, nimittäin piippaus, joka kuuluu VMU:sta kun sen paristo (joka kesti noin viikon) on lopussa.

Sega Saturn




Saturnista oli eri versioita kokonaista neljä, ja jokaisen startissa oli omat erityispiirteensä. Hitachin lisensoima Hi-Saturn (videolla viimeisenä) laittoi alkupätkänkin uusiksi.

Neo-Geo Pocket Color




Tämä harvinaisehko taskukonsoli pääsee listalle, koska sen käynnistysanimaatio on niin ärsyttävän pitkä. Kun pelitkin vielä ladataan ROM-kasetilta, ei tämän näyttämiselle edes ole mitään muuta syytä kuin pelkkä briljeeraus.

Amiga CD32




Jotenkin kovin suureelliselta tuntuu tämäkin Commodoren viime korinoissaan julkistaman CD-pelikonsolin käynnistys. Tämän jälkeen ladatut, hätäisesti CD:lle siirretyt Amiga-pelit eivät useinkaan liikkuneet ihan samoissa sfääreissä.

Atari Jaguar




Juustoisuuspalkinnon vie kuitenkin Atarin "menestystuote" Jaguar. Tässä on kaikkea: jaguaarin murinaa, vieriviä kirjaimia, "Have you played Atari today" -melodian pätkä ja kermana kakussa orchestra hit! Myös Atari käytti ROM-kasetteja latailuun, joten tämäkin liki 15 sekunnin pätkä on aika turha.

Mainittakoon, että aivan kaikkea ei YouTubessakaan ole - Xbox 1 olisi ollut myös ihan kiva lisä listalle, mutta sen startista löytyi vain huonoja ja/tai mainoksilla kyllästettyjä versioita.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Lauantai-illan Kevyi... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (13 viestiä)

Leh

13.01.2013 klo 17.24 16 tykkää tästä

Siis tuo pleikan starttianimaatio on kyllä paras ikinä!
lainaa
Jarppa

Rekisteröitynyt 10.08.2011

13.01.2013 klo 17.41 6 tykkää tästä

*Sony Computer Entertaiment*
.
.
*Playstation-logo*
"JES!"
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.01.2013 klo 17.45 1 tykkää tästä

GameCubella oli itseasissa Easter Egg jo konsolin käynnistyksessä. Erilaisia startuppeja on nimittäin kolme:

http://www.youtube.com/watch?v=ctYQ08gxkqA

Xboxin startupin löytyi myös youtubesta, jopa lähes ylimpänä hakusanalla "xbox startup":
http://www.youtube.com/watch?v=HbdCKo9oa3o

lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.01.2013 klo 17.48

Arcane kirjoitti:
Xboxin startupin löytyi myös youtubesta, jopa lähes ylimpänä hakusanalla "xbox startup":
http://www.youtube.com/watch?v=HbdCKo9oa3o


10 sekunnin kohdalla mainos, en oikein arvosta sitä että lätkitään mainoksia sisältöön joka on ensin vain tallennettu muilta, joten en embeddaa moisia.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.01.2013 klo 17.57

^ Tuostahan olikin keskustelua irkin puolella, ilmeisesti toisilla mainos näkyy, toisilla ei (siis myös ilman adblockia).

Harmi ettei tuubissa taida olla tapaa pätkästä videon loppua pois samanlaisella komennolla, jolla voi antaa videon aloituksen #time=1m5s muotoisena.
Muokannut: Arcane 13.01.2013 klo 17.57 lainaa
Jerash

13.01.2013 klo 18.37 1 tykkää tästä

GabeCuben käynnistysanimaatio https://www.youtube.com/watch?v=8fgP7JFz2tk
lainaa
Henry

13.01.2013 klo 20.28

Suosikkivideoni taitaa olla tuo Sega Saturnin japaninkielinen alkuvideo, ihan vain sen musiikin takia, joka aiheuttaa minulle kylmiä väreitä (varsinkin silloin, kun sen katsoi ensimmäisen kerran). Myös PsOne:n video on kaikessa nostalgiudessaan mahtava.

Lisäksi Dreamcastin alkuvideo on musiikiltaan ja äänitehosteiltaan varsin vangitseva. Videossa esiintyvän pallon äänen kaikuminen herättää minulle eräänlaisen unenomaisen tunnelman.

Kiitos mahtavasta Listasunnuntaista! :)
lainaa
K01

13.01.2013 klo 20.29 3 tykkää tästä

GameCuben animaatio on tullut tutuksi ja nyt taas pääsi käymään niin, että tuli ikävä näitä ihania aikoja. Ärsyttää olla niin vanha ja vielä enemmän ärsyttää se, kun pelaamiselle ei ole niin paljoa aikaa. PlayStationin käynnistysanimaatiosta olen myös tykännyt, mutta siitä usein jää hieman kolho ja yksiäinen jälkimaku, en tiedä miksi.

Itselleni kuitenkin se rakkain lieneen Game Boy Colorin käynnistysanimaatio, mikä on lyhyt ja ytimekäs "bling". **huokaus**
lainaa
AFfafas

13.01.2013 klo 20.50

Mikko kirjoitti:
Arcane kirjoitti:
Xboxin startupin löytyi myös youtubesta, jopa lähes ylimpänä hakusanalla "xbox startup":
http://www.youtube.com/watch?v=HbdCKo9oa3o


10 sekunnin kohdalla mainos, en oikein arvosta sitä että lätkitään mainoksia sisältöön joka on ensin vain tallennettu muilta, joten en embeddaa moisia.
Käsitääkseni videoissa ei näy mainokset jos ne katsotaan embeddattuna muualla kuin youtubessa. Tämän takia jotkut käyttäjät youtubessa poistavat videoidensa embeddauksen käytöstä.

Voin olla että tämä on muuttunut, mutta joskus ainakin käsittääkseni oli näin.
lainaa
OldHorny

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.10.2007

14.01.2013 klo 11.00 1 tykkää tästä

Aah, Jaguar! Hitto, kun en muista mihin olen omani piilottanut. Alien vs Predator oli loistava, samoin Doom. Jaguar CD menikin sitten paskaksi, kiitos pikkusysterin kissan, joka tiputti sen kaapin päältä.
lainaa
jksl

14.01.2013 klo 16.00

Segan animaatio on tyylikäs. Myös Sonyn animaatio ajaa asiansa.
lainaa
reetro

14.01.2013 klo 19.13

Spectravideo, MSX sun muut... niissä on aivan turha animaatio käynnistyksessä. Tuskin se kone sen aikana mitään tekee. Kuusnelonen on heti valmis.
lainaa
DodgyKebaab

18.01.2013 klo 19.57 2 tykkää tästä

Hi Guys, I'm the YouTube Channel owner for the Sega Saturn Video used here. I wondered why the hits had flown up on that one, now I know why!
Thanks for the traffic, and as a bonus, I've put a link to this feature on the video description!

- Dodgykebaab
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova