Tuorein sisältö

Listasunnuntai #167

Mikko Heinonen

16.12.2012 klo 20.35 | Luettu: 14728 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Peliretkellä Keski-Maassa
Hobitin matkan ensimmäinen osa on saatu valkokankaalle ja täältä voitte lueskella JTP:n mietteitä elokuvan laadusta. Listasunnuntaissa kerrataan tänään Tolkienin maailmoihin sijoittuvia pelejä. Koska pelien ja mediahuomion määrä räjähti täysin käsiin Peter Jacksonin Sormus-trilogian myötä ja ko. pelien käsitys Keski-Maasta on erittäin samanlainen kuin elokuvissa, painotan tässä tarkoituksella ennen elokuvia tehtyjä pelejä.

The Hobbit




Ennen Wanhaan (tm) seikkailupelit tarkoittivat yleensä tekstiseikkailuita, ja The Hobbit oli suosittu sellainen. Osansa suosioon oli sillä, että tekstiä oli elävöitetty näteillä kuvilla, jotka piirrettiin väri kerrallaan. Jos pelin osaa pelata täsmälleen oikein, se ei ole kovin monimutkainen.

Julkaisija Melbourne House teki saman tyyppiset pelit myös Sormusten Herrasta, mutta ne eivät saavuttaneet The Hobbitin kaltaista menestystä.

Lords of Midnight




Tällä hiljattain edesmenneen Mike Singletonin teoksella ei ollut Tolkien-lisenssiä, mutta aivan hirveän kaukaa ei tarvitse tarinan vaikuttimia etsiä. Tarkoituksena on kerätä suuri sotajoukko ja lyödä Midnightin noitakuningas.

Moria (Angband)




Lisenssiä ei maksettu tästäkään roguelike-pelistä, mutta Tolkienilta kyllä lainattiin aika runsaasti otuksia ja esineitä. Pelin tarkoitus on seikkailla merkkigrafiikalla kuvatuissa kaivoksissa ja päihittää Balrog. Angband on saman tuotoksen kehittyneempi versio.

War in Middle Earth




Vaan pääsi Singleton tekemään virallisenkin Tolkien-pelin. Tämä seikkailun ja strategisen taistelun yhdistelmä sai puoltavia arvioita etenkin Suomessa ja etenkin 16-bittisillä kotimikroilla 1980-luvun lopussa. Amiga-versiossa oli vähemmän korvia riipivä musiikki, mutta valitettavasti siitä ei ollut tuubissa kunnollista videota.

Lord of the Rings Vol. I




Interplay lähti tekemään LotR-saagaa uusiksi peleinä vuonna 1990. Hauskana yksityiskohtana ensimmäisen pelin CD-versiossa käytettiin pätkiä vuoden 1978 animaatioelokuvasta, joka jäi kesken Sormuksen Ritareiden jälkeen. Interplayn LotR pääsi yhden jakson pidemmälle, mutta koko trilogiaan sekään ei yltänyt.

Pelistä tehtiin myös SNES-versio, joka muistutti enemmän Legend of Zeldaa kuin tätä PC/Amiga-peliä.

Riders of Rohan




Hieman War in Middle Earthin henkistä strategiarymistelyä tarjosi Konami vuonna 1991. Peli sijoittuu kirjan kakkos- ja kolmososien tienoille, kuvaten taisteluita joihin Rohanin ratsastajat ajautuvat Sauronin joukkoja vastaan.

Lord of the Rings Online




Listan ainoa "Hollywoodin jälkeinen" peli ansaitsee tulla mainituksi, koska se on ehkä kattavin ja kunnianhimoisin digitaalinen kuvaus Keski-Maasta. Siinä missä keskimääräiset lisenssituotteet ottavat aina pienen pätkän elokuvaa ja kokoavat sen ympärille kapean putken, LotRO yrittää tosissaan luoda moninpelattavan Keski-Maan. Kuukausimaksulla tämä ei onnistunut, mutta peli tuntuu löytäneen itselleen mukavan nurkan free to play -ansaintamallista, eikä ilmaispelaajankaan tarvitse olla jatkuvasti kyykyssä.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Samat pelit Wii U:ll... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (10 viestiä)

Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

16.12.2012 klo 20.53 7 tykkää tästä

The Lord of the Rings: The Battle for Middle-earth II?
lainaa
h1ppidippi

Rekisteröitynyt 15.03.2011

16.12.2012 klo 20.55 1 tykkää tästä

Vivendin The Hobbit olisi saanut olla mukana,paljon hyviä muistoja. Se myös seuraa aika tarkasti kirjan tapahtumia. :)
lainaa
kakker

16.12.2012 klo 21.05 1 tykkää tästä

Lichi kirjoitti:
The Lord of the Rings: The Battle for Middle-earth II?


Mahtava peli kun saa modailtua zoomailua ja isompaa resoa, tosin aikamoisen temppuilun takana se on.

Armeijat ovat massiivisia mutta ikävä kyllä kentät aika pieniä ja mennään liikaa kivi-paperi-sakset meiningillä. Suuret taistelutkin ovat hetkessä ohi tämän takia. Silti yksi parhaita rts-pelejä mihin olen viime vuosina törmännyt. Toivottavasti kolmosta pukkaisi jossain vaiheessa.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

16.12.2012 klo 21.07

Tuo Interplayn Lortti oli aika raivostuttavaa toikkarointia viime kädessä, kuten videoltakin näkyy. Lähdetään hobiteilla matkaan, ensimmäinen sormusaave vastaan, köniin tuli. Lisäksi peli tilttasi tämän tästä.
lainaa
Astorethein

Rekisteröitynyt 25.09.2011

16.12.2012 klo 21.46 1 tykkää tästä

En ole listan peleihin tutustunut, mutta näitä uudempia on tullut pelattua. EA:n leffatrilogian myötä ilmestyneet tekeleet tuli kahlattua läpi ja silloin ne tuntuivat ihan hyviltäkin, mutta olinkin silloin nuori enkä tiennyt paremmasta.

Lotr: War in the North oli puolestaan ihan maistuvaa kolmannen persoonan mätkintää, mutta vain lyhyissä sessioissa. Taistelu oli mukavan brutaalia irtoraajoineen ja verenroiskeineen, mutta toista kertaa peliin tuskin tartun.
lainaa
kakkamaagi

16.12.2012 klo 21.52 2 tykkää tästä

Vuoden 1978 animaatio-Lotr loppui Helmi Syvänteen taistelun jälkeen. Eli iso osa Kahta Tornia siinä onnistuttiin kattamaan.
lainaa
voittokotiin

16.12.2012 klo 22.02

mä tiedän tän ekassa kuvassa on spectrumin the hobbit peli
lainaa
voitto

16.12.2012 klo 22.05 7 tykkää tästä

eipäskun siis ihan ekassa kuvassa on mikko heinonen
lainaa
huhhuh

16.12.2012 klo 22.17

kakker kirjoitti:
Mahtava peli kun saa modailtua zoomailua ja isompaa resoa, tosin aikamoisen temppuilun takana se on.

Kummankaan BFME:n saaminen toimimaan nykyraudalla ja windows seiskalla on myöskin aikamoisen temppuilun takana, itse en ole vielä onnistunut.

BFME on kyllä paras lotr-aiheinen peli jonka tiedän, ja erinomainen rts-peli muutenkin. Kakkonen jäi aikoinaan kesken syystä tai toisesta, ja nyt tuntuu kuuden vuoden takaisen pelin saattaminen pelaamiskuntoon olevan mahdoton temppu.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.12.2012 klo 12.45 2 tykkää tästä

Lichi kirjoitti:
The Lord of the Rings: The Battle for Middle-earth II?
Se on semmonen peli jota ei tässä mainittu.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova