Listasunnuntai #158
Viihdyttävää roskaa
Leffafriikit ovat jo pitkään puhuneet "B-elokuvien" katselemisesta huvikseen. Haluaisin itse lanseerata käsitteen B-peli, sillä olen huomannut viihtyväni pitkiäkin toveja "pintaviallisten" pelien kanssa.
B-peli ei ole automaattisesti indie, eikä indie ole automaattisesti B-peli. Puhdasverisimmät B-pelit ovat ainakin puolitosissaan julkaistua tavaraa, jossa on jokin sellainen vika (tai useampiakin), että esimerkiksi arvostelussa olisi mahdotonta antaa sille hyviä pisteitä. Silti niistä löytyy jokin hauska juttu, joka vetää luokseen yhä uudelleen. Mikä on sinun B-pelisuosikkisi?
1980-luvulla ei ollut Steamin alennuksia, oli vain Kirjakaupan alelaari. Taskurahat saivat kyytiä, kun 19 markan peli lähti viikonloppua piristämään. Useat näistä olivat katkeria pettymyksiä, mutta tähän outoon kiinalaispeliin viehätyin pitkäksi aikaa. Syvyyttä pelissä ei juuri ole, mutta lautasten kieputtelu on oudolla tavalla kiehtovaa.
Outo japanilainen katuautopeli on kiehtonut minua Dreamcastilta alkaen, ja uusinta Xbox 360 -versiota (PAL-alueella nimeltään Import Tuner Challenge) on sitäkin tullut lypsettyä, vaikka tuotos jumittuukin joka kerta kun yrittää (vahingossa) siirtyä Live-moninpeliin. Öinen Tokio on kaunis ja viritysosien kanssa pervoilu hauskaa, vaikka pelin "taistelusysteemi" onkin likimain älytön ja muitakin balanssiongelmia piisaa.
Hehkutuksesta huolimatta pidin etenkin ensimmäistä Twisted Metalia aika tylsänä. Kaksinpelin ongelma oli, että kentät olivat aivan liian suuria, ja erät venyivät kun toiselta pääsi liian pitkälle karkuun. Tuolloisen kämppäkaverini kanssa kehitimme tähän ratkaisumallin - ottelun aluksi molemmat taistelijat ajoivat erään kentän keskellä oleville pyramidin muotoisille torneille, josta varsinainen vääntö alkoi. Tästä tuli hetkeksi jopa oma sanontansa: "asia ratkaistaan pyramideilla".
Tämä saksalainen, erikoinen Xbox 360- ja PC-pelisarja on B-tuotantoa puhtaimmillaan. Sidetarinanaan poliisitutkimuksia (ja niistä kertovaa tv-sarjaa) käyttävää ajelua on aika vaikea pelata miettimättä koko ajan arvon etsivien Günther-viiksiä ja muuta Kahden keikka -meininkiä. Etenkin ykkösosa on myös oikeasti ihan mukava peli, etenkin budjettihintaiseksi.
Muinaisen Sukellus alelaariin -artikkelimme pitkäaikaisinta huvia oli tämä zombieaiheinen ambulanssipeli. Sen grafiikka oli ankeaa ja pelattavuuden ongelmia olisi löytynyt listaksi asti, mutta kun zombieita jyräämällä sai kehitettyä ambulanssiinsa uusia osia - joilla jyrätä lisää zombieita - ja eläviä kuolleita piisasi kasapäin, oli vaikea olla hymyilemättä edes vähän.
Reiluna parikymppisenä sitä alkoi jo olla hieman ohi Pokémon-pelien kohderyhmästä, eikä Stadium nyt ihan hienointa mahdollista Nintendoa ollut muutenkaan, etenkään mitä tuli muuhun kuin itse taisteluihin. Ääretöntä hupia oli kuitenkin Magikarp Splash -minipeli neljällä pelaajalla, ääniefektien tuodessa mukaan oman mielipuolisuutensa.
Bikinityttö, joka mättää miekalla järjettömän kasan zombieita, on ehkä lähimpänä eksploitaatiofilmiä mitä peleissä on päästy. Tokihan keinuva digitaalipeppu on miellyttävää katseltavaa, mutta muitakin ansioita pelillä on, lähinnä ylilyödyn väkivallan ja veriläträyksen ansiosta.
B-peli ei ole automaattisesti indie, eikä indie ole automaattisesti B-peli. Puhdasverisimmät B-pelit ovat ainakin puolitosissaan julkaistua tavaraa, jossa on jokin sellainen vika (tai useampiakin), että esimerkiksi arvostelussa olisi mahdotonta antaa sille hyviä pisteitä. Silti niistä löytyy jokin hauska juttu, joka vetää luokseen yhä uudelleen. Mikä on sinun B-pelisuosikkisi?
Chinese Juggler
1980-luvulla ei ollut Steamin alennuksia, oli vain Kirjakaupan alelaari. Taskurahat saivat kyytiä, kun 19 markan peli lähti viikonloppua piristämään. Useat näistä olivat katkeria pettymyksiä, mutta tähän outoon kiinalaispeliin viehätyin pitkäksi aikaa. Syvyyttä pelissä ei juuri ole, mutta lautasten kieputtelu on oudolla tavalla kiehtovaa.
Shutokou Battle
Outo japanilainen katuautopeli on kiehtonut minua Dreamcastilta alkaen, ja uusinta Xbox 360 -versiota (PAL-alueella nimeltään Import Tuner Challenge) on sitäkin tullut lypsettyä, vaikka tuotos jumittuukin joka kerta kun yrittää (vahingossa) siirtyä Live-moninpeliin. Öinen Tokio on kaunis ja viritysosien kanssa pervoilu hauskaa, vaikka pelin "taistelusysteemi" onkin likimain älytön ja muitakin balanssiongelmia piisaa.
Twisted Metal
Hehkutuksesta huolimatta pidin etenkin ensimmäistä Twisted Metalia aika tylsänä. Kaksinpelin ongelma oli, että kentät olivat aivan liian suuria, ja erät venyivät kun toiselta pääsi liian pitkälle karkuun. Tuolloisen kämppäkaverini kanssa kehitimme tähän ratkaisumallin - ottelun aluksi molemmat taistelijat ajoivat erään kentän keskellä oleville pyramidin muotoisille torneille, josta varsinainen vääntö alkoi. Tästä tuli hetkeksi jopa oma sanontansa: "asia ratkaistaan pyramideilla".
Crash Time
Tämä saksalainen, erikoinen Xbox 360- ja PC-pelisarja on B-tuotantoa puhtaimmillaan. Sidetarinanaan poliisitutkimuksia (ja niistä kertovaa tv-sarjaa) käyttävää ajelua on aika vaikea pelata miettimättä koko ajan arvon etsivien Günther-viiksiä ja muuta Kahden keikka -meininkiä. Etenkin ykkösosa on myös oikeasti ihan mukava peli, etenkin budjettihintaiseksi.
Zombie Virus
Muinaisen Sukellus alelaariin -artikkelimme pitkäaikaisinta huvia oli tämä zombieaiheinen ambulanssipeli. Sen grafiikka oli ankeaa ja pelattavuuden ongelmia olisi löytynyt listaksi asti, mutta kun zombieita jyräämällä sai kehitettyä ambulanssiinsa uusia osia - joilla jyrätä lisää zombieita - ja eläviä kuolleita piisasi kasapäin, oli vaikea olla hymyilemättä edes vähän.
Pokémon Stadium
Reiluna parikymppisenä sitä alkoi jo olla hieman ohi Pokémon-pelien kohderyhmästä, eikä Stadium nyt ihan hienointa mahdollista Nintendoa ollut muutenkaan, etenkään mitä tuli muuhun kuin itse taisteluihin. Ääretöntä hupia oli kuitenkin Magikarp Splash -minipeli neljällä pelaajalla, ääniefektien tuodessa mukaan oman mielipuolisuutensa.
Onechanbara
Bikinityttö, joka mättää miekalla järjettömän kasan zombieita, on ehkä lähimpänä eksploitaatiofilmiä mitä peleissä on päästy. Tokihan keinuva digitaalipeppu on miellyttävää katseltavaa, mutta muitakin ansioita pelillä on, lähinnä ylilyödyn väkivallan ja veriläträyksen ansiosta.
Keskustelut (13 viestiä)
Rekisteröitynyt 19.04.2007
14.10.2012 klo 21.25
Mega Man Star Forcessa on paljon väärää, mutta sympaattinen tarina ja adhd:t taistelut vetävät puoleensa kerta toisensa jälkeen.
Rekisteröitynyt 14.06.2010
14.10.2012 klo 21.26
Rekisteröitynyt 13.09.2007
14.10.2012 klo 21.40
14.10.2012 klo 22.11 1
Rekisteröitynyt 03.04.2009
14.10.2012 klo 22.19
Molemmat erittäin viihdyttävää futisroskaa :)
Vitsit mitkä nostalgiavibat tulee tästä videosta:
http://www.youtube.com/watch?v=87jeYzhoFR0
Rekisteröitynyt 12.04.2007
14.10.2012 klo 22.23
14.10.2012 klo 22.53
RWS on pelimaailman Troma studios.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
15.10.2012 klo 11.41
Missä Postal 2?
RWS on pelimaailman Troma studios.
Siinähän se nyt on, kun sinä sen lisäsit!
Moderaattori
Rekisteröitynyt 11.10.2007
15.10.2012 klo 16.39
15.10.2012 klo 20.22 1
15.10.2012 klo 22.34 1
17.10.2012 klo 16.01
Mutta jotta nyt contributaan jotain niin ne muropaketeissa olleet Kellogs tasohyppelyt oli paskaista rautaa.
19.10.2012 klo 13.29
Uusista peleistä ns. veren maku suussa väännetty Gears of War-pelisaaga viehättää. Voit tyhjentää karkuun juoksevaan vihuun rynkyn koko lippaan ilman huomattavaa vaiktutusta. Samoin pistoolin lippaan tyhjennys naamaan herättää hilpeyttä. Haulikko sitten onkin laakista vainaa-ase. Moottorisaha-lancer yms. detaljit vain vahvistaa pelin camp-arvoa. Oma lukunsa on erilaiset bugit ja verkkopelien "jumalmoodi", kun hostaus aktivoituu. Sokerina pohjana kieli poskella ideoitu Seriously 3.0-achievment, joka ei ole ihan joka pojan juttu, ainakin jos on ns. elämä.
Kirjoita kommentti