Tuorein sisältö

Alppipuiston kansanjuhla rokkaa vaihtoehtoisesti

23.06.2009 klo 00.59 | Luettu: 1596 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Elävän musiikin yhdistys ELMU ry järjestää viime vuoden tapaan piknik-henkisen ilmaistapahtuman Helsingin Alppipuistossa aurinkoisena sunnuntaina 12.7.2009. Ulkoilmatapahtuma toteutetaan yhteistyössä Fullsteam Agencyn kanssa, ja sen mahdollistaa Helsingin kulttuurikeskus.


Alppipuiston Kansanjuhla 2009 jatkaa ELMU ry:n vuonna 1979 aloittamaa ilmaistapahtumien perinnettä. Tänä vuonna tapahtuma keskittyy pääsääntöisesti nuoriin, nouseviin ja taiteellisesti mielenkiintoisiin musiikintekijöihin.

Tapahtuman pääesiintyjiin kuuluvat veteraaniosaston Tuomari Nurmion lisäksi harvoin keikkaileva elektronisen musiikin kulttinimi Op:l Bastards, uusimpien albumiensa johdosta kovassa nosteessa olevat Damn Seagulls ja Plain Ride, sekä Suomen äkäisimmät hipit Hidria Spacefolk.


Puiston kahden lavan kattauksessa esiintyvät myös Underwater Sleeping Society, Jaakko & Jay, Pintandwefall, Manna, Miss Saana and The Missionaries, Kikipau, Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, Kaisa Vala sekä tuore Ääni ja Vimma –voittaja Wedding Crashers.


OHJELMA:
Opl: Bastards
Tuomari Nurmio
Polka Madre (Meksiko) feat. Tuomari Nurmio
Damn Seagulls
Plain Ride
Hidria Spacefolk
Underwater Sleeping Society
Pintandwefall
Miss Saana & The Missionaries
Jaakko & Jay
Manna
Kikipau
Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi
Kaisa Vala
Wedding Crashers

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Suomen paskin kesäki... Chris Brown kärsii p... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova