Tuorein sisältö

Netflixin Notre-Damen kellonsoittaja kertoo uuden tarinan: traileri

02.11.2026 klo 18.40 | Luettu: 531 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Tuleva elokuva The Hunchback, Soul of Paris (Quasimodo, l'âme de Paris) perustuu Victor Hugon klassikkoromaaniin Pariisin Notre-Dame, mutta ei seuraa sitä orjallisesti.

Vuonna 1831 julkaistu romaani sijoittuu vuoteen 1482. Uusi elokuva kertoo vuodesta 1830, käsitellen tuon ajan kriisejä ja tehden kirjailija Hugosta tarinan hahmon. Ranskan "suuresta vallankumouksesta" on kymmeniä vuosia, mutta "heinäkuun vallankumous" on lähellä. Kolera riivaa maata. Notre-Damen kellonsoittaja Quasimodo ei taudista kärsi, joten tohtorit tahtovat tutkia häntä, vetäen hänet tapahtumien keskipisteeseen. Quasimodoa näyttelee Vincent Cassel.

Virallinen kuvaus muistuttaa, että teemoihin lukeutuu yhä mahdoton rakkaus. Allekirjoittanut ei täten malta olla mainitsematta, että koleran keskeisiin oireisiin lukeutuu äärimmäisen voimakas ripuli. Se ei sinänsä ole naurun asia, mutta mustan huumorin ystävät lukevat 1800-luvulle myöskin sijoittuvan tarinan Rakkautta koleran aikaan nimen muodossa Rakkautta helvetillisen paskataudin aikaan.

Ensi-ilta on Netflixissä 27. marraskuuta.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< "Tuhma poika" Alan R... Deathcoren pioneeri ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova