Tuorein sisältö

Loppuvuoden Acceptin kanssa kiertävä ruotsalainen bändisuosikki helmikuussa Suomen kierrokselle

Eilen klo 10.36 | Luettu: 483 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vuonna 2008 perustettu Dynazty on vuosien varrella kasvanut skandinaavisesta hard rock -skenestä todelliseksi voimatekijäksi ja merkittäväksi nimeksi modernin melodisen metallin huipulla.

Loppuvuodeksi bändi on lähdössä heavy metal -järkäle Acceptin Euroopan kiertueelle. Alkuvuodesta bändi ehtii myös Suomen keikoille.

Helmikuussa 2027 yhtye saapuu jälleen tervehtimään suomalaisia fanejaan. Dynazty soittaa 24.-27. helmikuuta Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä ja Kuopiossa. Ennakkoliput keikoille tulevat myyntiin keskiviikkona 4. marraskuuta 2026.

Viime vuosina tehdyt kiertueet sellaisten yhtyeiden kuin Sabaton, Powerwolf, Battle Beast, Pain ja Kissin’ Dynamite kanssa ovat vakiinnuttaneet Dynaztyn aseman yhtenä Euroopan merkittävistä oman sukupolvensa live-esiintyjistä.

Bändin kymmenes albumi "Dark Arts" ilmestyy 5. maaliskuuta 2027.

Uunituore single The Mission löytyy jo verkosta.

DYNAZTY (SWE)

Ke 24.2.2027 Helsinki, Tavastia (liput Tiketti)
To 25.2.2027 Tampere, Klubi (liput Tiketti)
Pe 26.2.2027 Jyväskylä, Lutakko (liput jelmu.net / Lippu.fi)
La 27.2.2027 Kuopio, Circus Live (liput Tiketti)

(ennakkoliput tulevat myyntiin ke 4.11.2026 Klo 9.)




(foto Terhi Ylimäinen)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kotimainen modernin ... Kotimainen indierock... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova