Tuorein sisältö

The Hellacopters-ura ohi, Dregenillä oli mielessä jatkolle Iron Maiden -tyyppinen ratkaisuehdotus

Tänään klo 10.45 | Luettu: 345 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Argentiinalaisen UnDinamo - La Última Radio De Rockin haastattelussa The Hellacopters ja Backyard Babies -kuvioista tuttu kitaristi Dregen selvensi taannoista uutista, jonka mukaan kitaristi joutui jättämään The Hellacoptersin käsivammansa johdosta.

Dregenin kerrottiin saaneen sormiinsa pysyvän vamman - The Hellacopters -viisujen soittaminen ei enää onnistuisi.

Dregen toteaa haastattelussa, ettei hän ole asiasta aivan samaa mieltä. Dregen pystyy soittamaan, mutta kuntoutus on edelleen kesken. Mies toteaa olevansa ehkä 85-prosenttisessa soittokunnossa.

Dregen kuitenkin myöntää mahdollisuuden sille, ettei pysty enää soittamaan kuten oli asian laita aikaisemmin. Mutta aina voi harjoitella uusia tapoja soittaa. Kaikki soolot eivät vielä onnistu mutta ajan kanssa. "Antakaa minulle muutama kuukausi aikaa ja olen valmis paluuseen. Tilanne ei ole niin vaikea".

Kolmen vuoden vaikeudet aiheuttivat kuitenkin lopullisen päätöksen, ja Dregen myöntää ettei hän ollut täysin samaa mieltä syntyneestä päätöksestä. 85-prosenttia ei kuitenkaan riittänyt. Dregen heittää ilmoille myös mielenkiintoisen ehdotuksen - ehkä bändi olisi voinut jatkaa kolmen kitaristin voimin, kuten Iron Maiden!

Dregenia tuurannut LG Valeta jatkaa kuitenkin The Hellacoptersin kanssa ja Dregen työstää seuraavaa sooloalbumiaan. Dregen jättää haastattelussa auki myös tulevaisuutensa Backyard Babiesin kanssa. Jatko Backyard Babiesin kanssa tuntuu olevan ehdoton ehkä.

(Blabbermouth.net)


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kotimainen folkia ja... Ankea Festival jatka... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova