1990-luvun kotimainen indiepop-yhtye tekee yhden illan mittaisen paluun
1990-luvun kotimainen indiepop-yhtye The Pansies nousee 26 vuoden tauon jälkeen lavalle Helsingin On the Rocksissa marraskuussa.
The Pansies tekee yhden illan mittaisen paluun esiintyen alkuperäiskokoonpanossaan.
Helsinkiläisyhtyeen englanninkielinen ja melodinen kitarapop määriteltiin aikanaan useissa yhteyksissä brittipopiksi, mutta yhtyeen repertuaariin kuului vaikutteita myös esimerkiksi triphopista, rautalankamusiikista, vaihtoehtorockista ja easy listeningistä.
Seitsemän toimintavuotensa aikana yhtye julkaisi neljä studioalbumia ja keikkaili Suomen lisäksi muun muassa kahdesti Japanissa. Viimeisen keikkansa The Pansies soitti keväällä 2000.
On The Rocksin ilta jatkuu K-30 Clubin supersuositulla Britpop & 90s -diskolla.
The Pansies, K-30 Club britpop & 90s -disko
Pe 13.11.2026

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti