The White Lotus 3-7: kirjaimellisia ja kuolleita unelmia juonenkäänteistä

Joo, tyyliä on. Seuraavassa jaksossa tapahtuu jotakin, ja sitten 4. kauden pilotti kusettaa taas, että jotakin tapahtuu jo lähitunteina. "Potentiaali" on totisesti kirosana. En jaksa keksiä, mitä potentiaalia tällaisessa banaalissa roskassa on olevinaan.

Tarkemmin sanoen munkki muistuttaa, että buddhalaiset eivät väkivaltaa hyväksy, mutta pitkin jaksoa nähdään otteita thainyrkkeilystä, joten "teemana on ihmisen dualismi". Törötörö, kilikali tai jotakin sellaista, kommentoi musiikki. Katsoja voi koettaa jännittää, joko joku ammutaan edes yhdessä juonessa, vaikkei tämä ole viimeinen jakso.

Walton Gogginsin juonessa kivaa on kaikki, mikä ei liity hänen juoneensa. Hän on. Oravamainen tyttöystävä on. Sam Rockwellin satunnainen monologi hänelle oli, ja se melkein on, kun Goggins käskee Rockwellin valehdella puolestaan, vaikkei Rockwell tajua juonesta paljoa. Juoni on se, että mököttänyt Goggins ilmoitti yhtäkkiä olevansa kostonhimoinen. Ja, sitten? Ei mitään. Ehkä kannattaa ajatella luovemmin, että juoni on tosiasiassa... Ja paskat se on. Sille väitteelle voin nyökätä, ettei "juoni" ole relevantti käsite.

Parissa muussakin tapauksessa (ei kaikissa) alkaa näkyä se ongelma, että jos hahmot ovat osa useampaa skenaariota, heidän persoonallisuutensa vaihtelee ilmoitusluonteisesti, jolloin ei ole palkitsevaa etsiä ideoiden välisiä siteitä.

Useamman murhaunen johdosta Jason Isaacsin osio vihjailee vaihteeksi olevansa juoni oman perheen murhasta. Venäläiset paljastuvat pahiksiksi. Viittaukset edellisiin kausiin johtavat tietoiskuun, jonka mukaan täti voisi jättää pahan sedän rauhaan ja saada luvatut rahat, mutta tätiä vaivaa omatunto. HBO:n itsetarkoituksellisin insestijuoni tähän mennessä etenee vain "hienovaraisesti", mutta puskista tulee se väittämä, että toinen hahmo on traumatisoitunut insestihenkisesti. Potentiaalisesti mm. ne ideat voivat yhdistyä eli turha toivo.


Keskiarvo 20 jakson jälkeen:


< Jakso 3-6

Katsottu: Max