Tuorein sisältö

Zendaya on laulaja Ronnie Spector Moonlight-ohjaajan elokuvassa

26.03.2025 klo 17.15 | Luettu: 340 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Barry Jenkins ohjaa elokuvan Be My Baby, jossa Zendaya näyttelee laulaja Ronnie Spectoria.

Uutta tietoa on Jenkins - ja ehkä se, että leffa on yhä hengissä. A24-studio hankki asiaan liittyvät oikeudet jo vuonna 2020. Zendayan kanssa neuvoteltiin jo silloin. Se oli Spectorin toive, että häntä näyttelee Zendaya; Spector kuoli vuonna 2022.

Vahvasta äänestä kiitelty Spector aloitti 50-luvun lopulla The Ronettes -triossa ja jatkoi vuosikymmenien ajan soolouralla. Viimeisen albumin hän julkaisi 2016. Leffa perustuu hänen omaelämäkertaansa, jonka alaotsikko on "How I Survived Mascara, Miniskirts, and Madness, Or, My Life as a Fabulous Ronette".

Jenkinsin läpimurto-ohjaus oli Moonlight, jolla hän myös voitti käsikirjoitus-Oscarin. Hänen tuorein työnsä Mufasa: Leijonakuningas nousi selkeäksi hitiksi lopulta, vaikka asiaa arvuuteltiin vuodenvaihteessa hitaasta alusta johtuen.

Zendaya oli voittanut ensimmäisen Emmynsä Euphoria-sarjalla (kuvassa), kun leffan kehittely alkoi.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Poliitikko paljastuu... Kehuttu brittibändi ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova