Tuorein sisältö

Pohjoismaalaisista yhtyeistä suomalainen suosikkibändi myi eniten keikkalippuja vuonna 2024

Eilen klo 15.42 | Luettu: 274 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Musiikkimedian tilastoinnin perusteella KUUMAA-yhtye oli vuonna 2024 eniten keikkalippuja myynyt pohjoismaalaisyhtye.

Fullsteam Agency oli vuonna 2024 myytyjen konserttilippujen lukumäärän perusteella Pohjoismaiden neljänneksi suurin livealan promoottori, kertoo musiikkialan johtava lipunmyyntitilastoija Pollstar vuosiraportissaan. Lisäksi vuosi 2024 oli kotimaisten artistien esiintymisten määrän ja liikevaihdon osalta Fullsteam Agencyn toimintahistorian suurin.

Koko Euroopassa Eventim Live, johon myös Fullsteam Agency kuuluu, oli ylivoimaisesti maanosan suurin promoottori sekä myytyjen lippujen määrässä (22 440 838 kpl) että liikevaihdossa (1 498 523 633 €) mitattuna. Fullsteam Agency on osa FKP Scorpio -konsernia.

Vuoden 2025 aikana Fullsteam tuo Suomeen laajan joukon kansainvälisiä keikkavieraita, kuten Queens of the Stone Age, The Offspring, Arch Enemy, Mogwai ja W.A.S.P. Agentuurin kotimaisten artistien rosteri koostuu noin sadasta uransa eri vaiheissa olevasta ja laajasti eri genrejä edustavista nimistä, kuten JVG, Stam1na, SANNI, Lauri Haav, KUUMAA, pehmoaino, Swallow the Sun ja OLGA.

(Lähde Fullsteam Agency)


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Seinäjoen Provinssi ... Lumikki on (köyhässä... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova