Tuorein sisältö

Huomautus, Viagra Boysin Helsingin keikan liput myyvät vauhdilla

Eilen klo 00.07 | Luettu: 334 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Huomautus, Viagra Boysin Helsingin keikan liput myyvät vauhdilla! Huhtikuussa uuden albumin julkaiseva, Zeitgeist-satiirin suurmestari, ruotsalainen post-punk -yhtye Viagra Boys saapuu joulukuussa Suomeen. Bändi esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 9. joulukuuta 2025.

Viagra Boys tunnetaan intensiivisistä ja poikkeuksellisen energisistä live-esiintymisistään sekä yhteiskunnallisesti kantaa ottavista, milloin sarkastisista ja milloin ihan vain absurdeista sanoituksistaan. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät post-punk, elektroninen musiikki ja krautrock. Suomessa bändi on viimeksi esiintynyt loppuunmyydyillä keikoilla muun muassa Helsingin Tavastialla 2022 ja Vanhalla Ylioppilastalolla 2023. Bändi nähtiin myös Ilosaarirockissa kesällä 2024.

Yhtye julkaisee uuden albuminsa "viagr aboys" 25. huhtikuuta 2025, josta kaksi kappaletta Man Made of Meat ja Uno II, on jo maailmalla.

Viagra Boysin juna Absurdistaniin ei ole pysähtymässä, sillä bändi julkisti hiljattain uransa isomman keikan Tukholman Avicii Arenalla marraskuussa.

Liput myy Lippu.fi.






V2.fi | J.A. Kaunisto
< The Voice Of Finland... Kotimaisen elektroni... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova