The White Lotus 3-5: serkkua herkumpi Sam Rockwell

Parker Posey on maukas neuroottisena pikkuvaimona, joka lääkepöllyn voimalla jaksaa edustaa rikkaiden valkoisten maireaa ylimielisyyttä. Toisto korostaa suorituksen täyteläisyyttä, ja nyt Posey lisää kierroksia, kun hahmo protestoi viinilasi kourassa tyttären buddhalaisuutta. Itsetuhoinen siippa Jason Isaacs pölli pillerit, joten ehkä vaihtunut myrkky on hahmonkehitystä.

Muutkin ovat taitavia. Muutkin vetävät aineita, tai sitten raitistuminen mainitaan, joten on teema. Katsoja samaistunee johonkin, kun on kaikkea buddhatytöstä erilaisiin duunareihin, kännitäteihin, perversseihin ja psykopaatteihin. Joten? Jos joku katsoo 1 000 tuntia tv:tä vuodessa, en ole varma, kuvaillako näitä tunteja loogisiksi vai geneerisiksi valinnoiksi. Kuvasto on villiä kuten Euphoriassa. Hurraa?

On se yksi jippo. Sarjan luoja Mike White on avoimesti homoseksuaali. 1. kaudella päähenkilö yllätettiin kesken homoseksin. 2. kaudella sukulaisiksi väitetyt hahmot yllätettiin kesken homoseksin. 3. kausi vihjasi alussa, että veljekset saatetaan yllättää kesken homoseksin. Tämä ei ole täsmällisesti toistoa, jos homman pointti on se, että 3. kaudella White haluaa katsojan pelkäävän ja/tai himoitsevan shokkia jo etukäteen. Neliulotteisen shakin nerokkuuden arvailu tapaa jäädä Whiten satujen huipuksi.

Tässä jaksossa veljekset puhuvat normaalista veljesrakkaudesta. Toinen pussaa toista siten kuin urheilusuorituksen jälkeen. Ja sitten he pussaavat myös homoseksuaalisesti. Joten? Aivan sama, mutta siitä huvituin aidosti, että kun tuo ja muut juonet laahaavat kohti ilmeisiä käänteitä, puskista tullut vieraileva tähti Sam Rockwell esittää levottoman monologin, joka on ns. Thaimaa-henkinen ja puhdasta Whiteä myös.


Keskiarvo 18 jakson jälkeen:


< Jakso 3-4

Katsottu: Max