Kulttimaineesta nauttiva Rehupiikles päätti menestyneen kiertueensa - lisää keikkoja luvassa
Huumoriyhtye Rehupiikles päätti "Tairetta se on taitamattomuuskin" -kiertueensa menestyksekkäästi viime lauantaina 8.2.2025 lähes loppuunmyytyyn Salon keikkaan. Alkutalvella soitetuista yhdeksästä konsertista loppuunmyytyjä olivat Vaasan, Espoon, Tampereen, Lahden, Seinäjoen ja Turun keikat. Lisäksi Kalajoen konsertti oli viittä vaille loppuunmyyty.
Idean kiertueesta jalasjärveläinen yhtye sai myytyään syksyllä 2023 Aleksanterin teatterin Helsingissä loppuun. Yhtye nousi suosioon vuonna 1995 debyyttilevyllään "Noiruttu Pohojam’maa" ja on julkaissut sen jälkeen studiolevjä tasaisin väliajoin. Kulttimainetta nauttivan showbändin keikkasuosio on kova, ja niin on fanituskin: levyjä ja erityisesti lippalakkeja myytiin varasto tyhjäksi.
"Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta Rehupiiklesin ja väritelevision välillä päättyi Rehupiiklesin ylivoimaiseen voittoon. Kansa tuli konsertteihin ja kiitos siitä. Lisäksi olemme tyytyväisiä, että sivistynyt konserttiyleisö osti Rehupiikles-lippalakkien varastot tyhjiksi. Näinä ilmastonmuutoksen aikoina se on hyvä suoja auringossa. Musiikkia on joka paikassa, mutta lippalakkeja ei!"
Yhtyeen jatkaa keikkailua huhtikussa sekä kesällä ja tulevana syksynä.
05.04.2025 Laihia, Vanha Pankki
30.04.2025 Sippola, Taidekeskus Antares
03.05.2025 Yksityistilaisuus
24.05.2025 Seinäjoki, Kirkkopäivät
14.06.2025 Kauhava, Nuorisoseura
28.06.2025 Salo, Iltatori
12.07.2025 Yksityistilaisuus
23.07.2025 Isojoki, Lauhan Spelit
25.07.2025 Ilmajoki, Koskenkorvan Trahteeri
26.07.2025 Ilmajoki, Koskenkorvan Trahteeri
09.08.2025 Yksityistilaisuus
10.08.2025 Yksityistilaisuus
22.08.2025 Peräseinäjoki, Kalajärvi Beach
23.08.2025 Nummijärvi, Camping
30.08.2025 Vaasa, Ukkokari
12.09.2025 Jalasjärvi

![]() |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti