Super Bowl -trailereita: Mission: Impossible, Thunderbolts*, Näin koulutat lohikäärmeesi, Jurassic World ja Lilo & Stitch
Urheilutapahtuma Super Bowl kerää amerikkalaiset television äärelle. Mainosaika maksaa maltaita, joten jos vaikkapa murofirma tunkee mukaan, mainokseen palkataan usein iso tähti. Leffat mainostavat myös. Kyse on yleensä 30 sekunnin pätkistä, mutta nettiversiot saattavat olla täyspitkiä trailereita.
Tämän uutisen muut trailerit ovat perinteisiä, mutta aloitetaan Lilo & Stitch -pätkällä, joka on selkeimmin räätälöity tapahtumaa varten. Lilo & Stitch -piirretyn näytellyn version maailmanensi-ilta on 21. toukokuuta.
Mission: Impossible - The Final Reckoning -mainos toistaa ensimmäisen trailerin sanoman: edellinen osa floppasi, mutta voisitko luottaa Tom Cruiseen vielä yhden kerran, kun tarinakin jäi kesken? Suomen ensi-ilta on 23. toukokuuta.
Thunderbolts* kokoaa yhteen Marvelin jämähahmot ja päättää elokuvauniversumin 5. vaiheen 30. huhtikuuta Suomen aikaa. Kuudes vaihe alkaa jo heinäkuussa elokuvan The Fantastic Four: First Steps merkeissä.
Näin koulutat lohikäärmeesi (How To Train Your Dragon) -saaga päättyi kunnialla vuonna 2019, joten nyt se alkaa alusta ja näyttää suhteellisen samanlaiselta, vaikka kyse on oikeista näyttelijöistä. Suomen ensi-ilta on 13. kesäkuuta.
"Näin koulutat dinosauruksesi" -saaga päättyi vuonna 2022 mainoslauseiden mukaan, mutta jatkuu nyt entiseen malliin elokuvan Jurassic World Rebirth merkeissä. Näyttelijät on vaihdettu, mutta kyseessä on jatko-osa. Maailmanensi-ilta on 2. heinäkuuta.

![]() |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti