Anssi Kelan ikimuistoinen Star Wars -hetki: 'Olen ilmeisesti ensimmäinen suomalainen, joka on saanut tämän tunnustuksen'
Anssi Kela kertoo somessa saaneensa valmiiksi tulevan albuminsa äänitykset.
Viime viikonloppuna tapahtui myös jotain suurta, joka sai "nörttipojan" hiljaiseksi.
Anssi kertoo somessa olleensa lauantaina Helsingin Musiikkitalolla kuuntelemassa John Williamsin Star Wars konserttia.
Konsertti oli upea elämys mutta konsertin jälkeen odotti jotain vielä suurempaa.
Anssi on tunnetusti vahvasti hurahtanut Star Wars -maailmaan ja miehen Star Wars -esineiden keräily on aikaa sitten ylittänyt "normaalin" rajan. Nyt Anssille jaettiin tunnustusta Star Wars -omistautumisestaan.
Finnish Garrison kuuluu maailmanlaajuiseen 501st Legion -fanijärjestöön. Elokuvatarkkoihin Star Wars -hahmopukuihin pukeutuva yhteisö pitää yllä Star Wars -lippua ja on osallisena myös monenlaisissa hyvää tekevissä tapahtumissa.
Näin Anssi kertoo asiasta somessa:
"Paikalla oli myös @501stfinnishgarrison leffoista tuttuine asuineen. Olin saanut konsertin jälkeen kutsun takahuoneeseen, jossa odotti yllätys. Minulle luovutettiin kaksi kunniakirjaa: 501st Friend of the Legion -titteli, sekä Finnish Garrisonin kunniajäsenyys.
Ensinmainittu on korkein kunnianosoitus, minkä 501st myöntää henkilölle, joka ei ole suoraan ollut mukana Star Wars -produktioissa. Legioonan Amerikan päässä on kuulemma viisihenkinen komitea, jolle tehdään ehdotuksia henkilöistä ja perusteista. He sitten puntaroivat, ja tekevät päätöksen puolesta tai vastaan. Olen ilmeisesti ensimmäinen suomalainen, joka on saanut tämän tunnustuksen.
Finnish Garrisonin kunniajäsenyys napsahti puolestaan toisena henkilönä Joonas Suotamon jälkeen.
Suuret kiitokset asianosaisille, otan nämä ilolla ja ylpeydellä vastaan! On hienoa olla nörtti".

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti