The Bear 3-1 ja 3-2: näyttää siltä, että valitsin väärän viikon liiman haistelun lopettamiselle

Jeremy Allen White voitti Golden Globen tämänkin kauden johdosta. Hörähdin, kun juontaja väsyneesti vitsaili katsoneensa Cocaine Bear -elokuvan, koska luulin, että "karhujen kokaiiniongelma" viittaa sarjan ajoittaiseen hyperaktiivisuuteen.

Kausi alkaa maniaa seuraavasta alakuloisuudesta ja näennäisestä itsetietoisuudesta, hahmojen pahoitellessa ja tunnelman kiikkuessa haikeuden ja harmonian välillä. Takaumat näyttävät, kuinka Whiten hahmo Carmy opiskeli ravintoloissa, joista muihin kuin toksisimpaan hän on lähettänyt alaisiaan. Pieniä aukkoja täytetään, mutta lähinnä jakso koettaa tunnelmoida järkeväksi idean puolen tunnin "tapahtui ennen" -tiivistelmästä. Sirpaleisuus on vähintään yhtä hallittua kuin suolan, sokerin ja kaljan vetäminen sekaisin.

Jakso ei ole huono, mutta sen aikana ehtii vaikka laskea virheet hahmojen ihossa ja kehittää hajatelman, jonka mukaan tatuoinnit ovat glorifioitua itsensä viiltelyä.

Carmy myös pohtii sääntöjä, joista "ei neuvotella". 2. jakso on pääpiirtein yksi kohtaus, jossa pyöritellään silmiä säännöille. Sarja & hahmot pitävät itsensä keskitasoa kypsempinä myöntämällä, että joskus pöhköys voi toimia ja että vanhat kaunat tässä hiertävät.

Carmy vaatii, että menua vaihdetaan joka päivä. Viime kausi onnistui esittämään asiakkaiden epätoivoisen nuoleskelun sympaattisena asiana, joten ehkä on tarkoitus kysyä, lipsuuko Carmy (ei sarja) nyt liian taiteelliseksi, kun neurootikko ei aidosti tiedä, mitä hän elämältä haluaa & tupakankin hän juuri lopetti. Äitinsä menettäneen Marcusin mutkaton loppulausunto on miellyttävä anti-cliffhanger: tehdään töitä, kunnianhimoisesti.


Keskiarvo 20 jakson jälkeen:


< Jaksot 2-10

Katsottu: Disney+