Tuorein sisältö

"Kannibaali" Armie Hammer on tohtori Uwe Bollin "ei-Batman"

Eilen klo 23.55 | Luettu: 844 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Vai niin.

Armie Hammerin oli määrä näytellä Batmania elokuvassa Justice League: Mortal vuonna 2007. Hän oli silloin tuntematon. Leffa peruttiin, mutta hän nousi maineeseen sellaisilla elokuvilla kuin The Social Network ja Call Me by Your Name.

Pari vuotta sitten Hammerin ura vaikutti tyssähtävän skandaaleihin. Hän syytettiin muun muassa raiskauksesta. Eksoottisin väittämä oli se, että hänellä on kannibaalifantasioita. Skandaalit eivät johtaneet syytteisiin, mutta Hammer menetti useita töitä.

Nyt Hammer valmistautuu paluuseen. Hän väitti itse hiljattain, että hommia on niin paljon, että tarjouksista pitää kieltäytyä. Tuoreen tiedon mukaan hän näyttelee pääosaa elokuvassa The Dark Knight.

Kyseessä ei ole samannimisen Batman-leffan uusi versio, vaan roskaelokuvista tunnetun Uwe Bollin ohjaus, joka kuitenkin kertoo eräänlaisesta "Batmanista". Kun päähenkilö ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja ryhtyy pieksemään rikollisia, kansa kannustaa häntä, mutta poliisit yrittävät pysäyttää hänet.

Kuvaukset alkavat tässä kuussa. Tuottaja Michael Roesch lupaa, että leffa on erilainen kuin kaimansa, joten kukaan ei sotke teoksia toisiinsa.

Bollin House of the Dead on kaikkien aikojen 7. huonoin elokuva IMDb:n mukaan, joten mistä hommista Hammer kieltäytyi? The Hottien & the Nottien jatko-osasta?

Vitsiltä kuulostavaa uutista pehmentää se, että Hammer nähdään ensin länkkärissä Frontier Crucible, jossa ovat mukana myös oikeiksi näyttelijöiksi luokitellut kyvyt Thomas Jane ja William H. Macy.

Lähde: Variety

Yksi Bollin aiemmista supersankareista on Blubberella, joka on "puoliksi vampyyri ja lisäksi kaksi ja puoli naista".


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Janni Hussin juontam... Huh mitä lukuja, Suv... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova