Tuorein sisältö

Seuraava The Mummy on vaihteeksi kauhua: puikoissa on Evil Dead Rise -ohjaaja

Eilen klo 21.00 | Luettu: 304 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Universal Pictures suunnittelee jälleen uutta The Mummy -elokuvaa. Vuoden 1932 versio (kuvassa) on kauhuklassikko, jolle useimmat muumioista kertovat elokuvat ovat velkaa. Universal vaihtoi suuntaa menestyksekkäästi vuonna 1999, jolloin Indiana Jones -henkinen The Mummy nousi suureksi hitiksi. Vuonna 2017 Universal uskoi voivansa aloittaa kokonaisen elokuvauniversumin uudella The Mummylla, joka oli edellistä versiota hitusen vakavampi mutta silti vauhdikas tehosteseikkailu. Sehän floppasi.

Yhtenäisen elokuvauniversumin sijaan Universal päätti tehdä itsenäisiä hirviöleffoja vaihtelevien tiimien kanssa. Modernin kauhun menestynein tiimi on Blumhouse Productions, joka teki Universalin kanssa The Invisible Man -elokuvan. Seuraava yhteistyö on tammikuussa valmistuva Wolf Man. Ja kolmas on uusi The Mummy.

Uuden The Mummyn ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Lee Cronin, joka löi itsensä läpi elokuvalla Evil Dead Rise. Rise uudisti Evil Dead -brändin olemalla itsenäinen episodi, joka sai kiitosta ja menestyi mainiosti. Muut Evil Dead -tyypit yrittävät parhaillaan tehdä lisää samanlaisia.

Croninin The Mummy valmistuu 17. huhtikuuta 2026. Cronin lupailee suurpiirteisesti jotakin ennennäkemätöntä ja hyvin pelottavaa.


Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jared Leto on Skelet... Ensimmäinen Vain elä... >

Keskustelut (1 viestiä)

tjslnfjwnfnqnnrd

Eilen klo 21.07

tekisivat kunnon kauhua niilla monstereilla ja sit joku castlevania tyyppinen avengershomma mis hirviometsastaja yrittaa tuhota ne. se et viime mummyssa mummy oli jo umpisurkea ei vaa toimi
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova