Tuorein sisältö

Netflixiä varten tehdään animoitu Ghostbusters-elokuva

Tänään klo 15.30 | Luettu: 156 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Näytellyt Haamujengi-elokuvat Ghostbusters: Afterlife ja Ghostbusters: Frozen Empire tienasivat molemmat hieman yli 200 miljoonaa dollaria teatterikiertueillaan. Perinteisen laskuopin mukaan se ei ole tarpeeksi, mutta väitetysti suoraa jatko-osaa kehitellään isoa kangasta varten.

Tiedossa on myös animaatioita, joita esittää Netflix. Animaatiosarja julkistettiin jo vuonna 2022. Nyt kehitteillä on myös animaatioelokuva, joka on tähän tietoon täysin erillinen projekti (joka toki saattaa sijoittua samaan jatkumoon kuin uusi animaatiosarja ja/tai näytellyt elokuvat). Ohjauksesta vastaa Kris Pearn, jonka töitä ovat Poutapilviä ja lihapullakuuroja 2 ja The Willoughbys.

The Real Ghostbusters -animaatiosarjaa (kuvassa) esitettiin vuosina 1986-1991 eli kahden ensimmäisen elokuvan aikaan. Sen suosio on osasyy sille, miksi moni vanha fani on yhä kaunainen Haamujengi II -elokuvalle, jonka mukaan sankarit eivät tehneet mitään leffojen välissä. Extreme Ghostbusters -animaatiosarjaa tehtiin 40 jaksoa vuonna 1997.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Neljäs Sonic the Hed... 28 Years Later -tril... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova