Dune: Prophecy 1-2: hieno hahmo on melkein yhtä kiva väärässäkin sarjassa

Väliotsikko muistutti Paul Atreidesin suorittavan kuppaisen kapinan hiekkamontussa 10 000 vuoden päästä vetämällä Elvistä turpiin. En vieläkään keksi, mikä muuttuu ennen sitä, mutta yksilöiden näkökulmat alkavat avautua. Nunnat ja muut juonittelijat tahtovat edustajansa galaktiselle valtaistuimelle. Murhia. Mielipahaa. Tissit.

Tasapaksuus on pandemia. Yhdestä (1) nolosta eli piristävästä kohtauksesta johtuen pohdin lumoutuneena, onko se heikon näyttelijäohjauksen merkki, kun yleensä asiallisen Emily Watsonin annetaan aukoa silmiä abbedissana. Hän lipsuu millimetrin hysterian puolelle? Ehkä ei.

Travis Fimmel näyttelee "karismaattista sotilasta, jolla on mystinen menneisyys". Tekoälyongelmat lienevät tässä sarjassa vain sivumaininta, mutta ne on mainittu ja niitä Fimmelin lähes täsmälleen samanlainen hahmo kohtasi Raised by Wolves -scifissä. Jos vaatisin, että Prophecyn ja Dyyni-elokuvien yhteyden on oltava kiehtovampi kuin typerä yritykseni nähdä Prophecy jatko-osana Raised by Wolvesille, virallista totuutta ei kannattaisi enempää kommentoida.


Fimmel (vasemmanpuoleinen versio) on hiekkamadon syömä dyyniläinen ja nykyään mysteerivelho, ehkä oraakkeli. Mainitsen, että Fimmel on sitä samaa Raised by Wolvesissa (kuva oikealla), josta löytyy myös jättimato, mutta jätetään vertailu siihen. Dyyni-Fimmel kieroilee niin, että Mark Strongin tasoista liittolaista hirvittää. Kun Fimmelin ja sisarkunnan taikuus asetetaan vastakkain, voimme summailla vaihtoehtoisesti, että Fimmel on Obi-Wan Kenobin sith-versio. Tähtien sota on velkaa Dyynille, mutta painoton 10 000 vuoden aikahyppy on iso virhe, jos klassikon on tarkoitus näyttäytyä ehyenä visiona, jota muut matkivat.

Se on kiva, että ennustukset ja muut psykoosit ovat osa tätä kulttuuria eivätkä käteviä sattumia. Ymmärrän jo parin hahmon funktion, ja se toimii, kun Fimmel & Watson sähisevät toisilleen. Ok.


Keskiarvo 2 jakson jälkeen:


< Jakso 1-1

Katsottu: Max