Säveltäjä Olli Lindholm -kiertue käynnistyy helmikuussa
Mitä yhteistä on kappaleilla Särkyvää, 20 centtiä, Ihmisen poika ja Jukeboksin luona? Ne kaikki ovat Olli Lindholmin säveltämiä ja syvältä suomalaisesta mielenmaisemasta ammentavia mestariteoksia.
Yö-yhtyeestä tutun säveltäjä Olli Lindholmin biisit soivat halki Suomen. Mikko Kangasjärvi, Jari Latomaa ja Markus Salo aloittavat kiertueen helmikuun puolivälissä.
Yö-yhtyeen pitkäaikaiset muusikot ja äänilevytuottajat pianisti Mikko Kangasjärvi ja akustista kitaraa soittava Jari Latomaa sekä vuonna 2019 Olli Lindholmin joukkueen jäsenenä Voice Of Finlandin voittanut laulaja Markus Salo aloittavat kiertueen helmikuun puolivälissä ja jatkavat sitä kevään korville. Luvassa on yli kymmenen konserttia, joissa Olli Lindholmin tuotantoa avataan niin biisien kuin tarinoidenkin avulla.
Konserteissa kuultavien laulujen sanoituksista vastaavat Ollin itsensä lisäksi Pauli Hanhiniemi, Heikki Salo, Eija Hinkkala ja Juice Leskinen. Suomirockin kovimman kaartin teokset saavat herkän, kunnioittavan ja kappaleiden ydintä avaavan käsittelyn.
"Näiden laulujen keikkabussissa ja takahuoneissa kertailtuja syntytarinoita haluamme nyt jakaa suuremmalle yleisölle. Pienelle kokoonpanolle riisuttuna esiin nousevat kappaleiden melodiat ja niiden säveltäjä Olli Lindholm", lavoille nouseva kolmikko lupaa.
Säveltäjä Olli Lindholm -kiertue 2025
pe 14.2. Lappeenranta, Kulttuuritila Nuijamies
la 15.2. Kouvola, Kuusankoskitalo
pe 21.2. Seinäjoki, Kalevan Navetta
to 27.2. Turku, Konserttitalo
pe 28.2. Iisalmi, Kulttuurikeskus
la 01.3. Ylivieska, Kulttuurikeskus Akustiikka
su 02.3. Kokkola, Musiikkikeskus Snellman
pe 07.3. Hyvinkää, Hyvinkää-sali
la 08.3. Pori, Promenadisali
to 13.3. Espoo, Sellosali
ke 26.3. Oulu, RioLive
to 27.3. Varkaus, Warkaus-sali
pe 28.3. Lieksa, Brahe-sali
la 29.3. Tampere, G Livelab

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti