Tuorein sisältö

Muistatko tämän maagisen televisioesiintymisen, jonka seuraukset rikkoivat 15 vuotta sitten listaennätyksiä

01.12.2024 klo 00.07 | Luettu: 710 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

15 vuotta sitten, marraskuussa 2009, brittiartisti Susan Boylen debyytti "Dreamed a dream" teki Britanniassa listahistoriaa.

Albumista tuli nopeimmin myynyt debyyttialbumi koskaan, ensimmäisen viikon myynti 411 000 kappaletta. Levy pysytteli listakärjessä neljän viikon ajan ja oli lopulta vuoden 2009 myydyin albumi Britanniassa.

Albumi teki historiaa myös USA:n albumilistalla. Ensimmäisen viikon myynti ylitti 700 000 kappaletta. Kyseessä oli suurin debyyttiviikon myynti naisartistien osalta (SoundScanin mittaushistorian ajalta, joka ulottuu vuoteen 1991).

Albumi oli vuoden toiseksi myydyin albumi USA:ssa - yli 3.1. miljoonaa kappaletta.

Vain kuuden viikon myynnillä albumista tuli vuoden 2009 myydyin levy maailmassa. Levyä on myyty yli 10 miljoonaa kappaletta.

Ja mistä kaikki alkoi? Elokuussa 2008 Boyle lauloi yhden Britain's Got Talent -kisan parhaista ja yllättävimmistä esityksistä. Boylen laulama I Dreamed a Dream toi hänelle levytyssopimuksen Simon Cowellin Syco Musicille ja loppu on historiaa.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Don Cheadle on jazzi... USA:n singlelistalla... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova