Tuorein sisältö

Teini-ikäinen laulaja voitti 90-luvulla kaksi Emma-palkintoa - vieläkö muistat Janitan, uusi single julkaistu

21.11.2024 klo 11.38 | Luettu: 466 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vieläkö muistat Janitan?

Janita oppi laulamaan ennen kuin puhumaan, aloitti pianonsoiton kolmevuotiaana ja säveltämisen nelivuotiaana. Taustallaan myös klassisen pianon opinnot Helsingin konservatoriossa sekä balettiopinnot Oopperan balettikoulussa, Janita nousi 1990-luvun alkuvuosina Suomessa sensaatioksi. Tuolloin teini-ikäinen laulaja voitti kaksi Emma-palkintoa ja esimerkiksi Maistan maailmaa- ja Oma planeetta -singlet lukeutuvat edelleen suomalaisten radioiden soittolistojen vakiobiiseihin.

Muutto 17-vuotiaana New Yorkiin ja sittemmin tehdyt englanninkieliset albumit sekä kaksi Yhdysvaltain Billboard-listahittiä ovat tehneet Janitasta yhden kautta aikain menestyksekkäimmistä suomalaisartisteista omalla sarallaan.

Janita seuraa tulevalla levyllä uskollisesti omaa visiotaan aikalaistensa PJ Harveyn ja St. Vincentin tapaan. Janita on tuottanut tulevan albumin yhdessä artisti-tuottaja Blake Morganin kanssa.

"Levyni nimi, Mad Equation, viittaa pyrkimykseen koittaa ymmärtää toista ihmistä keinolla millä hyvänsä. Siihen, että yrittää järkeistää, rationalisoida, tehdä selkoa toisesta. MAD Equation (Median Absolute Deviation) on muuten fyysikkojen maailmassa matemaattinen kaava, jota käytetään mittaamaan jonkun asian ennalta-arvaamattomuutta", Janita kertoo,

Uuden levyn ensimmäinen single on "Real Deal".

Real Deal -singlen sekä tulevan Mad Equation -albumin julkaisee ECR Music Group.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Seinäjoen Tangomarkk... Christopher Nolan vä... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova