Tuorein sisältö

Resident Evil -ohjaaja kehittelee The House of the Dead -elokuvaa

01.11.2024 klo 14.15 | Luettu: 425 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Milla Jovovich tähditti kuutta Resident Evil -peleihin perustuvaa elokuvaa vuosina 2002-2016. Paul W.S. Anderson ohjasi niistä neljä ja kirjoitti ja tuotti loputkin. Projektin puolivälissä he menivät naimisiin.

Andersonin muita pelielokuvia ovat Mortal Kombat (1995) ja Monster Hunter. Nyt hän valmistelee Segan The House of the Dead -peleihin perustuvaa elokuvaa, joka Resident Evilin tavoin kertoo zombeista.

The House of the Dead on alunperin pelihalleihin tarkoitettu valopyssyräiskintä. Anderson tykästyi aiheeseen samoihin aikoihin kuin Mortal Kombatiin, joten hän vannoo uskollisuutta perusidealle. Hän ei tahdo leffaa, joka selittelee taustatarinaa, vaan vauhdikkaan ja suoraviivaisen tykityksen äärimmäisen ruuhkaisessa kummitustalossa.

House of the Dead -leffoja on jo kaksi (ilman the-sanaa). Ensimmäisestä vastasi tohtori Uwe Boll eli "2000-luvun Ed Wood", joten taso tulee todennäköisesti nousemaan, vaikka myös Andersonilla on vaikeuksia vakuuttaa kriitikot.

Fotossa Anderson ja Jovovich ovat Resident Evil: Retribution -elokuvan kuvauksissa.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Edullinen tie Tuskaa... Uudessa Cliffhanger-... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova