Tuorein sisältö

Tältä kuulostaa viime vuoden striimatuimman omakustanneartistin uusin julkaisu

Eilen klo 11.55 | Luettu: 356 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Henna Uoti käänsi viime vuonna huomion itseensä upeilla julkaisuilla, jotka keräsivät hurjan määrän toistokertoja. Hän nousikin vuoden 2023 striimatuimmaksi omakustanneartistiksi. Pelkästään Spotifyssa Henna Uotin kappaleet ovat keränneet jo yli 6 miljoonaa kertaa.

Tänä vuonna myös keikkarintamalla aktivoitunut artisti nähtiin esiintymässä muun muassa Uudessakaupungissa järjestetyssä Natural High Healing -tapahtumassa, joka on Pohjoismaiden suurin hyvinvointifestari.

Tänään perjantaina on julkaistu Hannan Lumous-single. Kauniilla ja voimakkaalla pop-kappaleella Hennan ominainen tyyli ja tulkinta pääsevät jälleen loistamaan totuttuun tapaan.

”Lumous vie kuulijan pohjolan lumoavaan maailmaan sekä omaan sisäiseen sielunmaisemaan, jossa vallitsee rauha ja rakkaus. Se on voimaannuttava rakkaustarina kaipuusta ja oman paikkansa löytämisestä".

Uoti on julkaissut tänä vuonna myös ensimmäisen englanninkielisen kappaleensa Poison or remedy, jolla on mukana näyttelijä-muusikko Antti Reini. Kappaleen säveltäjänä toimi edesmennyt Maki Kolehmainen. Muita tänä vuonna kuultuja singlejä ovat Me ollaan yksi ja Sieluni sisko.








(Foto Björn Fagerholm)




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Jösses sentään, The ... Von Hertzen Brothers... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova