Tuorein sisältö

Jösses sentään, The Rasmuksen uutuus tekee tuttavuutta metallin kanssa!

Eilen klo 11.17 | Luettu: 406 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

The Rasmus -yhtyeen Rest In Pieces -single on raskas, synkkä ja melodinen ja se merkitsee bändille uuden luvun alkua.

Biisi on tuttuun tapaan Lauri Ylösen käsialaa ja sen ovat tuottaneet Blind Channel -yhtyeestä tuttu Alex Mattson sekä hittituottaja Joseph McQueen.


Kappaleen juuret ovat petoksen ja vihan tunteissa.

"Ystävä petti minut. Olin surullinen ja vihainen samaan aikaan. Halusin kanavoida turhautumiseni musiikkiin ja luoda niin sanotun 'fuck you -biisin' kostoksi. Se on yleensä taiteilijalle paras tapa käsitellä asioita sellaisessa tilanteessa. Otat tunteen ja muutat sen joksikin voimakkaaksi. Se saattaa vaikuttaa negatiiviselta aluksi, mutta halusin myös tämän kappaleen tuntuvan voimaannuttavalta kenelle tahansa, joka sen kuulee".

The Rasmus on solminut levytyssopimuksen amerikkalaisen levy-yhtiön Better Noise Musicin kanssa, joka toimii julkaisijana Pohjoismaiden ja Baltian ulkopuolella.

Uuden musiikin myötä The Rasmus lähtee myös maailmankiertueelle ensi vuonna.

The Rasmus tekee ensi vuonna myös pitkästä aikaa klubikiertueen Suomessa.

12/09 Tampere, Tavara-Asema
13/09 Turku, Logomo
19/09 Kuopio, Sawohouse
20/09 Oulu, Tullisali
26/09 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
27/09 Jyväskylä, Lutakko
03/10 Lahti, Möysän Musaklubi
04/10 Joensuu, Kerubi
18/10 Helsinki, Tavastia




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ruotsalainen supertä... Tältä kuulostaa viim... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova