Tuorein sisältö

Kotimaisen vaihtoehtomusiikin kiinnostavimpiin nimiin kuuluva Edicti julkaisi uuden albumin

Eilen klo 09.30 | Luettu: 210 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kotimaisen vaihtoehtomusiikin kiinnostavimpiin tuoreisiin nimiin lukeutuva Edicti julkaisee tänään perjantaina kolmannen albuminsa "Joku, jonka luo palata". Edictin musiikkia on kuvailtu osuvasti hoivapopiksi, eli toisin sanoen musiikiksi, joka pitää kuulijastaan huolta.

Albumin fokustrack ja sen myötä albumin nimi syntyi vasta kahden viimeisen viimeistelyviikon aikana. Albumin teksteissä on paljon liikettä, suuntia ja kulkuvälineitä (esimerkiksi juna, ratikka, jäänmurtaja), mutta myös pysähtyneitä, hiljaisia, jaettuja hetkiä. Albumin nimessä yhdistyy niin matka kuin määränpää, yksinäisyydestä kanssaeloon.

"Tää albumi ja yleisesti Edicti-projekti ei ois sitä, mitä se on nyt ilman Okko Saastamoista. Tää on meidän kummankin intohimoprojekti, enkä osais kuvitella parempaa työparia. Okon seurassa osaan olla täysin auki ja keskeneräinen ja se on meidän luovan prosessin kannalta elinehto. Mä toivon, että tää albumi kannustais ihmisiä avoimuuteen, itsereflektioon sekä läheisistään ja itsestään huolehtimiseen", kertoo Edicti kokonaisuudesta.

Herkästä, pop-vivahteisesta soundistaan tunnettu artisti nousi kuluneen kesän aikana suuremman yleisön tietoisuuteen En sitä tarkoittanut -kappaleensa myötä, joka kipusi pian julkaisunsa jälkeen Suomen kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon. F:n kanssa julkaistu pehmeä kesähitti lähentelee yli seitsemän miljoonan kuuntelumäärillään tuplaplatinarajaa.

Albumi on artistin ja hänen tuottajansa okko ilmarin käsialaa, joka on aikaisemmin työskennellyt niin Sexmanen, Isaac Senen, KUUMAAn kuin JVG:nkin kanssa. Saastamoisen lisäksi albumilla vierailee tuotannoissa, teksteissä ja sävellyksissä muun muassa Emma Johansson (emma & matilda), Jonttu Luhtavaara, Johannes Brotherus ja Aarni Soivio (KUUMAA), Figaro ja Asla Jo.

Albumilla vierailevat F:n ja Ville Veikan lisäksi myös Sonia ja ILON.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kehuttu instrumentaa... Ruotsalainen supertä... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




Ephemeris - 4X avaruustrategiaa, aitoa 3D-taistelua -  joukkorahoita nyt!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova