Tuorein sisältö

Marvelin Blade-uusinta on poistettu kalenterista

Tänään klo 20.40 | Luettu: 248 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Marvel on kehitellyt uutta Blade-elokuvaa yli 10 vuotta. Mahershala Ali kiinnitettiin päärooliin vuonna 2019, mutta Marvelin lupailu-kulttuurista huolimatta hän ei ole päässyt tekemään muuta kuin lausumaan yhden lauseen Eternals-elokuvan lopputekstikohtauksessa, jossa Blade on kameran ulkopuolella.

Moneen kertaan lykätty leffa on nyt poistettu kalenterista. Sen oli tarkoitus valmistua 7. marraskuuta 2025, mihin kukaan ei ole uskonut aikoihin, koska kuvausten pitäisi olla käynnissä. Päivän on perinyt emofirma Disneyn Predator: Badlands, joka aloitti kuvaukset tänä kesänä.

Blade-uusinta on menettänyt kaksi ohjaajaa jo ennen tätä käännettä. Leffaa ei ole peruttu. Miksei? Olankohautus. Sisäpiirijuorujen mukaan Ali on harkinnut pakoa. Suunnitelmaan mahdollisesti yhä kuuluva Mia Goth on sanaillut aiemmin, että Marvel todella välittää laadusta, mikä pitää hänet luottavaisella mielellä.

Deadpool & Wolverine on Marvelin ensimmäinen korkean ikärajan leffa. Kyseessä on pitkälti 20th Century Fox -ajan leffa muutamilla Disney-ajan mausteilla. Blade-uusinnan on tarkoitus selventää, miltä korkean ikärajan toiminta näyttää varsinaisessa Marvel-universumissa, ja vakuuttaa, että homma toimii vähintään yhtä hyvin kuin Wesley Snipesin tähdittämässä itsenäisessä trilogiassa (kuvassa on ensimmäinen osa).

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Taron Egerton ja Jas...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova