Tuorein sisältö

Uuden levydiilin tehnyt The Rasmus julkaisee kiukkuisen 'fuc* you' -viisun

Tänään klo 14.50 | Luettu: 224 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Helpotus The Rasmus-yhtyeen faneille.

Bändin somessa julkaisema RIP ei tarkoita, että bändi olisi kuollut ja kuopattu, vaan uuden singlen julkaisua - uuden luvun alkua.

The Rasmus -yhtyeen Rest In Pieces -single julkaistaan 25. lokakuuta. Biisi on tuttuun tapaan Lauri Ylösen käsialaa ja sen ovat tuottaneet Blind Channel -yhtyeestä tuttu Alex Mattson sekä hittituottaja Joseph McQueen.

Biisi on raskas, synkkä ja melodinen ja se merkitsee bändille uuden luvun alkua. Kappaleen juuret ovat petoksen ja vihan tunteissa.

"Ystävä petti minut. Olin surullinen ja vihainen samaan aikaan. Halusin kanavoida turhautumiseni musiikkiin ja luoda niin sanotun 'fuck you -biisin' kostoksi. Se on yleensä taiteilijalle paras tapa käsitellä asioita sellaisessa tilanteessa. Otat tunteen ja muutat sen joksikin voimakkaaksi. Se saattaa vaikuttaa negatiiviselta aluksi, mutta halusin myös tämän kappaleen tuntuvan voimaannuttavalta kenelle tahansa, joka sen kuulee", Lauri Ylönen kertoo.

Uusi kappale merkitsee myös uutta yhteistyötä, sillä The Rasmus on solminut levytyssopimuksen amerikkalaisen levy-yhtiön Better Noise Musicin kanssa, joka toimii julkaisijana Pohjoismaiden ja Baltian ulkopuolella. Better Noise Music edustaa raskaan sarjan nimiä, kuten Five Finger Death Punch ja Asking Alexandria.

Uuden musiikin myötä The Rasmus lähtee myös maailmankiertueelle ensi vuonna.

The Rasmus tekee ensi vuonna myös pitkästä aikaa klubikiertueen Suomessa.

12/09 Tampere, Tavara-Asema
13/09 Turku, Logomo
19/09 Kuopio, Sawohouse
20/09 Oulu, Tullisali
26/09 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
27/09 Jyväskylä, Lutakko
03/10 Lahti, Möysän Musaklubi
04/10 Joensuu, Kerubi
18/10 Helsinki, Tavastia


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Huomio, Deep Purple ... Tom Holland silmäile... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova