Tuorein sisältö

'On mahtavaa esiintyä konserttisalissa ku ihimiset istuu pehemoosilla lavittoolla ja vahtaa meitä' - Rehupiikles tuloo kylille!

19.10.2024 klo 00.25 | Luettu: 539 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Eteläpohjalainen Rehupiikles nähdään alkuvuodesta konserttisaleissa ympäri maan.

Kaikkiaan yhdeksän konserttia käsittävä "Tairetta se on taitamattomuuskin" -konserttisalikiertue käynnistyy Vaasan Ritzistä perjantaina 10. tammikuuta ja päättyy Salon Teatteri Provinssiin lauantaina 8. helmikuuta.

Huumorimusiikkisävytteinen, juuriltaan jalasjärveläinen yhtye myi syksyllä 2023 Aleksanterin teatterin Helsingissä loppuun ja on nyt päättänyt jatkaa konhottamistaan Suomen muissakin konserttisaleissa. Yhdeksänhenkiseltä bändiltä voi odottaa monipuolista kuultavaa ja nähtävää.

“On mahtavaa esiintyä konserttisalissa ku ihimiset istuu pehemoosilla lavittoolla ja vahtaa meitä. Olemme varmoja, ettei yleisö kovin huonolla tuulella Rehupiikles konsertista kotia lähäre.”

Rehupiikles on huumoripitoinen rock'n'roll-jazz-kantri-blues-kansanmusiikkiyhtye. Nimi Rehupiikles tulee siitä, että aikanaan vanhat isännät ja emännät Etelä-Pohjanmaalla eivät osanneet lausua Beatles-yhtyeen nimeä. Ja Rehu-etuliite viittaa tietysti maatalouteen ja maaseutuun.

Yhtyeen musiikille on ominaista ulkomaisten musiikkiklassikoiden muokkaaminen yhtyeen omaan maanläheiseen tyyliin sopivaksi. Kappaleiden sanoitukset kertovat eloisasti eteläpohjalaisesta elämänmenosta seudun omalla murteella.

Rehupiikles: Tairetta se on taitamattomuuskin

pe 10.01.2025 Vaasa, Ritz
la 11.01.2025 Kaustinen, Kaustinen-Sali
pe 17.01.2025 Espoo, Sellosali
la 18.01.2025 Tampere, Tampere-talo
la 25.01.2025 Lahti, Teatteri Vanha Juko
to 30.01.2025 Kalajoki, Virta-Sali
pe 31.01.2025 Seinäjoki, Kalevan Navetta
pe 07.02.2025 Turku, Logomo
la 08.02.2025 Salo, Teatteri Provinssi





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Nuoret ihmiset, kysy... Brittitähti lupasi v... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




Ephemeris - 4X avaruustrategiaa, aitoa 3D-taistelua -  joukkorahoita nyt!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova