Tuorein sisältö

Maineikkaan Frontiers-levyfirman kautta julkaiseva kotimainen Ginger Evil julkaisi uutta

15.10.2024 klo 11.54 | Luettu: 1146 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kotimainen alt rock -yhtye Ginger Evil on julkaissut uutta Flames-singlen muodossa.

"Kappale sai ensimmäisen kipinänsä jo vuonna 2005 yhtyeen aloitellessa ensimmäistä kertaa. Alusta lähtien oli sellainen fiilis, että tämä biisi tulee ylittämään genrerajoja. Ellan melodioiden ja lyriikoiden myötä biisit lähtee usein eri suuntaan, ja siinä piilee yhdessä luomisen kauneus. Me kaikki tulkitsemme ja kuulemme riffejä ja sointukiertoja eri tavalla", yhtye kommentoi.

"Flames on täydellinen ajobiisi, ja musiikkivideon teema tuli luonnostaan. Lyriikat ovat moniulotteisia: biisi voi kertoa vaikkapa ihmissuhteista tai siitä, miten maailma muuttuu ympärillämme nopeammin kuin mitä ehdimme pysyä perässä".

Maineikkaan Frontiers-levy-yhtiön tallissa vaikuttava Ginger Evil kuvailee musiikkiaan lauseella "Foo Fightersista Fleetwood Maciin". Vuonna 2022 Ginger Evil allekirjoitti sopimuksen Deadfall Artist/Band -managementin kanssa, ja puoli vuotta myöhemmin tehtiin diili Frontiers Music Srl:n (Def Leppard, TOTO, Whitesnake, Journey) kanssa. Debyyttialbumin "The Way It Burns" varten yhtye pestasi tuottajan Teemu Aallon (Insomnium), joka myös miksasi albumin. Masteroinnista vastaa Grammy-ehdokkuudella noteerattu Svante Forsbäck (Rammstein, Volbeat, Sunrise Avenue, Apocalyptica).






V2.fi | J.A. Kaunisto
< Suosikkiartistin syk... Viikonloppuna sairau... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova