Tuorein sisältö

Klamydian Vesku Jokinen vierailee Grillijono K.O:n uudella julkaisulla

11.10.2024 klo 10.20 | Luettu: 808 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Rokkipunkkisuosikki Grillijono K.O. on julkaissut uuden Betauros-singlen. Kappale on nauhoitettu keväällä ilmestyneen Härmägeddon-albumin sessioissa, mutta se ei lopulta löytänyt paikkaansa synkeähkössä kokonaisuudessa.

Suoraviivainen punk rock -ralli esittelee jälleen uuden puolen yhtyeestä. Grillijono ei ole aiemminkaan asettanut itselleen tiukkoja musiikillisia raameja, ja Betauroksella päätettiin lähteä reilusti ulos raamit kaulassa. Betauros on samalla vaasalaisen punkin kokoontumisajo, sillä kappaleella vierailee Klamydiasta tuttu Vesku Jokinen.

"Mehän olemme vierailleet mullikuorossa useammallakin Klamydian lätyllä, ja nyt ukot tarjoutuivat vastavuoroisesti hoilottamaan Grilliksen levylle. Vielä kun joku mainitsi, että Betauros voisi olla Klamydian biisi, saatiin idea, että miksei samantien kysyttäisi Veskua feattaamaan. Näin tehtiin, mies suostui ja vetäisi osuutensa ykkösellä purnukkaan", kertoo kitaristilaulaja Lobo-Tommi.

Grillijono K.O. viettää sinkun julkaisukekkereitä Vaasan Kulttuuritalo Fannyssa 12. lokakuuta. Volume ry:n järjestämässä illassa ovat mukana myös Nyrkkitappelu, Morket ja Väistä!.

Lisäksi Grillijono K.O. lämmittelee legendaarista brittiläistä Therapy?-yhtyettä kahdella loppuunmyydyllä keikalla Tampereen Olympiassa 18. lokakuuta ja Helsingin Tavastialla 19. lokakuuta.




(Foto Tero Björklund)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< 'Mä aloin myymää sek... Kotimaisista hard ro... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova