Tuorein sisältö

Tiedossa on todella rumia animaatiopentuja, toivottavasti: näytelty Ipanat (Rugrats) -elokuva on kehitteillä

05.10.2024 klo 22.40 | Luettu: 543 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Taaperoista kertova piirrossarja Ipanat (Rugrats) venyi lähes 200 jakson mittaiseksi. Saagaan kuuluu myös piirroselokuvia, hahmojen varhaisteini-ikäisistä versioista kertova piirrossarja ja tietokoneanimaatiosarja.

Vuonna 2018 puhetta oli elokuvasta, joka yhdistelee oikeita näyttelijöitä ja tietokoneanimaatiota. Se haudattiin koronaviruspandemian aikana, mutta nyt vastaava leffa on taas kehitteillä. Ohjaajaksi on kiinnitetty Jason Moore, jonka töitä ovat mm. Pitch Perfect ja Haulikkohäät (Shotgun Wedding).

Kaiken järjen mukaan taaperot toteutetaan animaatiolla. Kaikki on nykyään kierrätystä ja nostalgiaa, ja kaavan rikkovia kierrätyksiä yleensä kritisoidaan, joten jäämme odottamaan jännityksellä, miltä näyttää fotorealistinen versio esimerkiksi Tommista (Tommy Pickles).

Tommi on perunan muotoinen vaippahousu ja Jaska Jokusen tavoin keskitasoa karumpi kundi jopa alkuperäisessä asiayhteydessä. Osa faneista nousee barrikadeille, jos Tommi näyttää esim. aidosti kykenevältä elämään ilman ympärivuorokautista valvontaa teho-osastolla.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Knuckles 3/6 ja 4/6:... Channing Tatum on ha... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova