Tuorein sisältö

Jeremy Clarksonin kolmikon yhteinen ura ohi - James May on antanut vihjettä tulevaisuudestaan tv-viihteen parissa

05.10.2024 klo 01.20 | Luettu: 6742 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Jeremy Clarksonin, Richard Hammondin ja James Mayn yhteistyön päätyttyä, James May on antanut vihjettä tulevaisuudestaan tv-viihteen parissa.

LADbiblen haastattelussa May vaikuttaa olevan menossa Captain Slow -lempinimensä suuntaan. "Jos jatkan televisiossa, sen pitää olla rauhallisempaa materiaalia".

May tekee Channel 5:lle ohjelman tutkimusmatkailijoista. "En tee enää mitään hevosstuntteja tai romuralleja. Olen liian vanha moiseen".

Ja vaikka May saisikin tehdä ohjelmia rauhassa hitaammalla tahdilla ja omaksi mielenvirkistyksekseen, sitä ei tule jatkumaan kauaa.

"Olen nykyään vapaa vain harrastamaan".

May toteaa riippumatta valtion määrittelemästä eläkeiästä, hän aikoo 61-vuotiaana alkaa hidastamaan tahtia ja keskittyä myös itsensä hemmotteluun. Mayn mukaan hänellä on takanaan pitkä ura, paljon pidempi mitä aikoinaan ajatteli. Kuljetusta matkasta pitää olla kiitollinen. "Olen myös siinä onnellisessa asemassa, että olen voinut nauttia harrastuksistani ja kiinnostuksen kohteistani".

(www.ladbible.com)



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Vahvimmin seuraavaks... Agatha All Along 4/9... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova