Tuorein sisältö

James Cameron aikoo vakavissaan ohjata Hiroshima-elokuvan

17.09.2024 klo 17.30 | Luettu: 1110 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


James Cameron on hankkinut elokuvaoikeudet Charles Pellegrinon kirjoihin The Last Train from Hiroshima ja Ghosts of Hiroshima, joista jälkimmäistä ei ole vielä julkaistu. Kirjat käsittelevät Hiroshimaan pudotettua atomipommia japanilaisten näkökulmasta.

Cameron kertoi jo vuonna 2010 olevansa kiinnostunut The Last Train -elokuvasta, kunhan hän saa paisuvan Avatar-projektinsa soveliaaseen vaiheeseen. Tällä hetkellä sanamuoto on se, että Cameron on sitoutunut ohjaamaan Hiroshima-elokuvan heti kun Avatar-saagan tuotanto sen sallii. Vaikka kirjoja on kaksi, Cameronilla on mielessä "yksi tinkimätön ison kankaan elokuva".

Avatar: Fire and Ash valmistuu jouluna 2025. Tähän tietoon neljäs osa valmistuu jouluna 2029 ja viides osa jouluna 2031. Kukin osa on vaatinut ja vaatii suunnattomasti vaivaa, mutta saaga on pitkälti jo suunniteltu, eikä ole täysin varmaa, että Cameron ohjaa kaikki osat yksinään. Teoriassa Cameron siis saattaa ehtiä ohjata Hiroshima-leffan osien 3 ja 4 välissä.

Jos Hiroshima-leffa valmistuisi vuonna 2027, Cameronin edellisestä ei-Avatar-leffasta eli Titanicista olisi tasan 30 vuotta.

Kuvassa on Cameronin atomipommipainajainen elokuvasta Terminator 2 - Tuomion päivä.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Yonan 'Eden' julkais... Steven Spielbergin l... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova