The Decameron 1-5: isoja käänteitä vedetään hatusta kuten tosielämässä

Sarja on kuin nopalla arvottu. Hyvä. Monen tarinan kannattaisi toimia tasan niin, että käänteet arvotaan nopalla ja sitten kirjoittajat ja näyttelijät yrittävät improvisoida itsensä ulos kriisistä. Olen kiinnostunut tekoälyn mahdollisuuksista - mutta ihmisten reaktiot noppaan voittavat tekoälyn (ja useimpien Hollywoodin kirjoittajien) potentiaalin, kun puhumme tekstistä.

Keskiaikaisen kartanon vieraat juonittelivat. Kun he alkoivat reagoida toisiinsa, noppa sanoi: kaikki kosahtaa. Lukaalin oikeutettu uusi omistaja saapui rellestämään, joten päähenkilöt potkittiin ulos. Nyt heidän pitäisi selviytyä ulkosalla. Noppa sanoo: tulokkaan remuporukka kuolee heti, ja samalla meni se ukko, jota pidin miespäähenkilönä. Juonimista voikin jatkaa.

Kuolleen vakiohahmon tarinan kaari on äärimmäisen roolipelimäinen. Hän otti tunnelman omistukseen. Hän teki kaikille mitä lystäsi. Lopulta muiden noppaonni hieman nöyryytti häntä. Hän jaksoi hohhailla vielä hetken taustalla, mutta sitten hän lähti autuaammille metsästysmaille surullisen trumpetin tai kainalopierun pörähtäessä pikaisesti.

Kikkarapäinen vinkuva aatelinen sika pääsee panemaan dominoivaa keittiön tätiä. En varsinaisesti näe sieluni silmin pöytäroolipelisessiota, jossa kaikkia panneen itsetyytyväisen pelaajan poistuminen sallii nörtin panna, mutta ajatellaan tätä vertauksena siitä, kuinka oikean mielikuvituksen omistava nörtti alkaa kuvailla taistelutaitojaan innolla, kun toksisesta alfasta päästiin eroon. (Tarinan sisällä alfa kirjaimellisesti myrkytti nörtin.)

Kolmea pitkän aikavälin ihmissuhdetta huolletaan sillä huomiolla, että ylimielinen nirppanokka saattaa välittää toisesta osapuolesta, ehkä. Oi.


Keskiarvo 5 jakson jälkeen:


< Jakso 1-4 --- Jakso 1-6 >

Katsottu: Netflix