Vikings: Valhalla 3-2: pallihikeä ja muuta kemiallista sodankäyntiä

Jaksossa on neljä kärkevää kohtausta, joille pyörittelin silmiä. Teoriassa niitä saa pitää viihteenä tai vakuuttavina, mutta jos silmät lähtevät pyörimään, ne pysyvät liikkeessä. Jo satunnainen 7 vuoden aikahyppy loi painottomuuden tunnetta. Tahdot pohtia, miten moniulotteiset hahmot ovat kehittyneet ja kehittymässä, eikä se ole kummoinen vastaus, että äijät virnistelevät itsetyytyväisesti "äijäillessään" kliseiden merkeissä.

Nyökkään pääilmansuunnille. Pari strategisesti lahjakasta viikinkiä sotii Välimerellä, mutta kaikki liittolaiset eivät pidä heistä. Pohjolan kuningas Knuut ei aio nöyristellä määräänsä enempää liittolaiselleen paaville. Tavisten kylään iskee myrkyttäjä. Mutta:

Kun linna on valloitettu Välimerellä, lopullinen tulos ratkaistaan kaksintaistelulla. Se He-Man-tason klisee ei ole uskottava, ellei sille vaivalla luoda painoa. Myöhemmin viikinkien liittolaiset syyllistyvät kansanmurhaan helposti syttyvän jauheen avulla, mikä on riipaisevan julma hetki sinänsä - mutta sen jälkeen pääpirun on ihan pakko virnistellä kuin c-luokan pahis piirrossarjassa.

Myrkytysjuonessa mättää vain se, että ratkaisu kriisiin on druidi ja panomies, joka tupsahti tyhjästä juuri ennen kriisiä. Hän on itse syyllinen? Ilmeistä päätellen ei, joten käsikirjoittaja vaikuttaa myrkyttäneen kaikki myydäkseen katsojalle uuden kultapoikansa.

Knuutin porukka yritti lahjoa kardinaalin. Nyt äijän irtopää pistetään lahjapakettiin. Hyvin kliseistä ja huonosti perusteltua - tyylivirhe; mälsää, pih. Olen kiitellyt Knuutia karismaattiseksi, mutta luolamiestason hovijuonittelu lyö hänen kinttunsa läpi lattiasta, joka alkoi mädäntyä hänen katoamistemppujensa aikana 2. kaudella.


Keskiarvo 18 jakson jälkeen:


< Jakso 3-1 --- Jakso 3-3 >

Katsottu: Netflix