Tuorein sisältö

Eric Bana ja Sam Neill valvovat lakia pöheikössä Netflix-sarjassa

25.06.2024 klo 15.50 | Luettu: 637 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Eric Bana ja Sam Neill tähdittävät minisarjaa Untamed, jonka Warner Bros. tekee Netflixiä varten. Hahmovetoiseksi mysteerijännäriksi kuvailtu tarina seuraa Yhdysvaltain kansallispuistoja valvovan viraston erikoisagenttia, joka "ylläpitää ihmisten lakia villissä luonnossa". Kun tämä Banan näyttelemä mies tutkii karua kuolemantapausta, hän törmää menneisyyden synkkiin salaisuuksiin, joista osa on hänen omiaan.

Neill näyttelee Banan hahmon pitkäaikaista ystävää, joka on ollut johtava puistonvartija puolet elämästään. Hahmoa kuvaillaan niin tasapainoiseksi, että hän alkaa kuulostaa epäilyttävältä. Hän on hyvä ystävä, puoliso, isä ja isoisä, joka suhtautuu rauhallisesti työnsä kaikkiin puoliin kuten myös puistoon liittyvien rikosten ja korruption käsittelyyn.

Sarjan vetäjinä ja kirjoittajina häärivät Mark L. Smith ja Elle Smith, jotka ovat kirjoittaneet yhdessä elokuvan The Marsh King's Daughter. Markin muihin töihin lukeutuvat The Revenant ja tämän kesän Twisters, joten pöheiköstä ja luonnonvoimista on kokemusta.

Neill-kuva on Apples Never Fall -sarjasta ja Bana-kuva Force of Nature: The Dry 2 -elokuvasta.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Provinssi-festivaali... Turmion Kätilöiltä a... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova