Avatar: The Last Airbender 1-3: terrorismia multasormien metropolissa

Unohdin pultata Dyyni: Osa kaksi -arvosteluun sen vertauksen, että "Härköset" ovat yhtä vakuuttavia mutta vähemmän hauskoja pahiksia kuin Doctor Evil ja Mini-Me. Sellainen seikka tukee heikosti laahaavaa ajoittaista realismia. Tämän jakson prologi esittelee tulikansan nykyisen keisarin ja hänen tyttärensä, jotka ovat muhahaa-tyyppisiä c-luokan pahiksia myös. Se ei pilaa mitään, kun kokonaisuus on pirteää hömppää. Balanssi. Siitä on kyse. Tulikansan mielestä balanssi tarkoittaa yhtä johtajaa, sankarien kuten itseni ollessa oikeassa.

Kolme eteenpäinkävelijää saapuu maanvääntelijöiden suurkaupunkiin, jota tulikansa ei ole vallannut, mutta jota tulikansa terrorisoi. Sankarit löytävät heti uusia ystäviä. Sitten kamut heti paljastuvat kyseenalaisiksi, minkä johdosta sankarit joutuvat kymmenisen sekuntia nahistelemaan. Nyt 13-vuotiaat ja animaatioallergiset ovat oppineet asioita elämästä, jos he eivät katsoneet Airbenderiä lapsina.

Paras tai ainoa hyvä syy tehdä näytelty versio animaatiosta on täyteläisempi kerronta, mutta tehokkaan animaation apinointi astetta kankeammin on jalompi saavutus kuin esim. Marvelin laahaavat puolen tunnin jaksot - paitsi toki jos paremman version tuntee kuin omat taskunsa. Sarja on siinä mielessä yhä heikoilla jäillä, että koin vaikeaksi päästä sen huomion yli, että Katara saa heti vastaavan teinipunastelujuonen kuin veljensä viimeksi. Se on toistoa ja kiintiömäistä eikä mainostamaani vilpittömyyttä. Noin muuten jakso edistää kaikkea olennaista useilla loogisilla kukonaskeleilla, apukeinoinaan tuore miljöö ja tuoreet teemat.

Päähenkilö ja pääpahis ottavat "hienovaraisen" nyrkkitappelun torilla, koska kumpikaan ei pidä supervoimilla brassailua terveellisenä. Totesin pelkääväni huonoja Teräsmies-tarinoita, mutta asioiden suhteellisuudella hyviä sellaisiakin tehdään.


Keskiarvo 3 jakson jälkeen:


< Jakso 1-2 --- Jakso 1-4 >

Katsottu: Netflix