Tuorein sisältö

Nutcrackers tarjoaa Ben Stillerille ensimmäisen pääroolin kuuteen vuoteen

21.12.2023 klo 16.40 | Luettu: 895 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Hollywoodin moniosaaja Ben Stiller ei ole lomaillut, mutta hänen edelliset pääosasuorituksensa ovat vuodelta 2017, jolloin valmistuivat elokuvat Meyerowitzin perheen tarinat (Uudistettu painos) ja Brad's Status (kuvassa).

Stiller on kiinnitetty Nutcrackers-elokuvaan, joka on aloittanut tuotannon saman tien (tai: Stillerin roolista uutisoidaan viime tingassa). Näin joulun alla oletamme, että leffa liittyy Pähkinänsärkijä-balettiin, joten juonikuvaus alkaa hämmentää lause lauseelta:

Stiller näyttelee työnarkomaania. Kun hänen siskonsa tai veljensä kuolee tapaturmaisesti, hän ryhtyy vastentahtoisesti hoitamaan neljän vallattoman sukulaislapsensa asiaa. Hän on varannut kolme päivää reissuun, jonka aikana on tarkoitus löytää sijaisperhe, mutta tiedossa onkin kaaoottisia viikkoja maatilalla. Tiedämme tarinan suunnan sanomattakin, joten juonikuvaus vahvistaa, että se on mies itse, joka löytää uuden kodin ja perheen. Mutta: kenen pähkinät tässä särjetään?

Ohjauksesta vastaa David Gordon Green. Hän on ohjannut putkeen kolme Halloweenia ja yhden Manaajan, joten vaihtelu virkistänee.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jonne Aaron julkisti... Alkukevään (Pri)sons... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova