Succession 29/39: se tunne, kun 80-vuotias faijasi ryhtyy katselemaan nelikymppisiä ruotsalaisia korvatakseen sinut

Satunnaisessa vaiheessa mukaan pultattu ruotsalainen Tarzan eli Alexander Skarsgårdin hahmo käy järkeen heti, kun hän puhuu kunnioittavammin Brian Coxin hahmolle kuin aiemmin Coxin pennuille. Cox ei pentuja kunnioita itsekään, vaikka seuraaja pitäisi löytää. Tarzan funtsii, että jos kiinnostaa, hän voisi teemallisesti olla se perijä, mikäli firmojen yhdistyminen viedään pidemmälle kuin oli viimeksi puhetta. Jo edellinen ehdotus oli alkuperäistä röyhkeämpi.

Melkein tulkitsin sen tekijöiden itseironiaksi, kun Cox sanoi pojalle, että poika voi mennä jatkamaan (joka jaksosta löytyviä) juhlia sillä välin, kun isi ja Tarzan vähän turisevat. Mutta luonnollisesti meille näytetään vain ne juhlat. Sarja ei tahdo olla raskas, vaan piilotella ironisia ylimääräisiä tasoja kiehnäykseen. Tahdoin nähdä isin ja Tarzanin neuvottelun, mutta jakson tarjoama skenaario edustaa luovempaa kerrontaa ainakin jos sivuutamme sarjan sisäisen toiston.

Tunnetasolla homma menee niin, että perintönsä puolesta pelkäävät räkänokat hautaavat sotakirveen, jotta he uskaltavat yhdessä sanoa isille suorat sanat. Mutta sitten isi jyrähtää.

Ja pitkälti tuossa se olikin. On selvennyksen väärtiä, että jakso pelaa 1. kaudella ansaitsemansa kortin: masentunut Kendall avautuu sisarilleen kuolemantuottamuksesta. Kendall on niin vilpittömästi hukassa, että sisaruksilla on tilaa jatkaa sarkasmiaan ja silti se välittyy, että tämä hetki muistuttaa heitä verisiteiden vahvuudesta. He päättävät yhdessä "juonitella". Isä on pysäytettävä, kun ukko on adoptoimassa Tarzanin ja siittämässä uutta perijää! Tämä ei ole oikea aika huomauttaa, etteivät nämä juonet vakuuta. Isä tekee päätöksensä ja hän dominoi, viis nippelitiedosta. Hienoa on se, että pennut ovat suhteellisen samaistuttavia, vaikka he ovat perverssejä nepotismimiljardöörejä, joilta vietiin vain tikkari.


Keskiarvo 29 jakson jälkeen:


< Jakso 28/39 --- Jakso 30/39 >

Katsottu: HBO Max