Tuorein sisältö

Floppikesän ruumiinavaus: tekikö voittoa mikään muu kuin Barbie ja Oppenheimer?

04.09.2023 klo 23.55 | Luettu: 1873 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla puhuttiin paljon ison budjetin floppielokuvista. Barbien ja Oppenheimerin yhtäaikainen menestys on muuttanut tarinan: kansa törsää yhä, kun kansaa kiinnostaa.

Monien leffojen laskut ovat kuitenkin yhä maksamatta.

Tästä uutisesta löytyy kaksi listaa. Ensin on vuorossa normaali lista: vuoden top-30-lista kertoo, mitkä elokuvat ovat myyneet eniten lippuja maailmanlaajuisesti nyt, kun kesäkausi on viety päätökseen.

Toinen lista järjestelee samat 30 elokuvaa uudelleen ja kysyy, mitkä niistä tekivät voittoa. Toinen lista olettaa, että vanha viisaus pitää paikkansa: leffan on tienattava teatterikiertueella 3 kertaa budjettinsa verran, jotta studio pääsee omilleen. 100 miljoonan dollarin leffan tavoite on siis 300 miljoonaa. Totuus on monimutkaisempi, eikä tarkkaa listaa ole mahdollista väsätä, elleivät studioiden kirjanpitäjät tee yhteistyötä.

Lista 1:
Eniten lippuja myyneet elokuvat 2023


1. Barbie
2. The Super Mario Bros. Movie
3. Oppenheimer
4. Guardians of the Galaxy Vol. 3
5. Fast & Furious X
6. Spider-Man: Across the Spider-Verse
7. Pieni merenneito
8. Mission: Impossible - Dead Reckoning Part One
9. Elemental
10. Ant-Man and the Wasp: Quantumania
...
11. Transformers: Rise of the Beasts
12. John Wick: Chapter 4
13. Indiana Jones and the Dial of Destiny
14. Meg 2: The Trench
15. Creed III
16. The Flash
17. Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves
18. Insidious: The Red Door
19. Sound of Freedom
20. Scream VI
...
21. Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutant Mayhem
22. Evil Dead Rise
23. Shazam! Fury of the Gods
24. Pathaan
25. Detective Conan: Black Iron Submarine
26. Blue Beetle
27. Haunted Mansion
28. Air
29. Cocaine Bear
30. No Hard Feelings

Lista 2:
Samat leffat, "korjattu totuus"

Sija. Leffa (tulot: milj. $) [budjetti: milj. $] |tavoite: milj. $| |tavoitteen ylittävä summa: milj. $|

1. The Super Mario Bros. Movie (1 360) [100] |300| |+1 060|
2. Barbie (1 381) [145] |435| |+946|
3. Oppenheimer (853) [100] |300| |+553|
4. Spider-Man: Across the Spider-Verse (689) [100] |300| |+389|
5. Guardians of the Galaxy Vol. 3 (846) [232] |696| |+150|
6. Insidious: The Red Door (188) [16] |48| |+140|
7. Sound of Freedom (183) [15] |45| |+138|
8. John Wick: Chapter 4 (427) [100] |300| |+127|
...
9. Evil Dead Rise (147) [19] |57| |+90|
10. Scream VI (169) [35] |105| |+64|
11. Creed III (275) [75] |225| |+50|
12. Pathaan (129) [28] |84| |+45|

Loput leffat jäivät tavoitteesta. Osalla on yhä mahdollisuus tienata lisää.

13. Cocaine Bear (88) [35] |105| |-17|
14. Meg 2: The Trench (375) [139] |417| |-42|
15. No Hard Feelings (87) [45] |135| |-48|
16. Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutant Mayhem (153) [70] |210| |-57|
17. Elemental (479) [200] |600| |-121|
18. Ant-Man and the Wasp: Quantumania (476) [200] |600| |-124|
19. Transformers: Rise of the Beasts (439) [200] |600| |-161|
20. Air (90) [90] |270| |-180|
...
21. Blue Beetle (102) [104] |312| |-210|
22. Pieni merenneito (569) [265] |795| |-226|
23. Shazam! Fury of the Gods (134) [125] |375| |-241|
24. Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves (208) [150] |450| |-242|
25. Mission: Impossible - Dead Reckoning Part One (560) [291] |873| |-313|
26. Fast & Furious X (705) [340] |1 020| |-315|
27. Haunted Mansion (100) [158] |474| |-374|
28. The Flash (269) [220] |660| |-391|
29. Indiana Jones and the Dial of Destiny (381) [300] |900| |-519|

Tulot ovat peräisin Box Office Mojo -sivustolta. Budjettien virkaa toimittaa isoin arvio, mikä löytyy kunkin leffan Wikipedia-artikkelista. Detective Conan jäi pois jälkimmäiseltä listalta, koska budjetista ei löydy arviota.

"Leffan on tienattava 3 kertaa budjettinsa verran teatterikiertueella" -väittämällä on yksi selkeä merkitys faneille: onko jatko-osa tulossa vai ei? "Korjatun listan" perusteella Dungeons & Dragons ei saa jatkoa, eikä Disneyllä ole kiirettä palkata uutta Indiana Jonesia.

Toisaalta Mission: Impossible ja Fast & Furious -sarjat ovat tienanneet aiemmin niin paljon, että ne vievät rutiinilla päätökseen tarinat, jotka uusimmat osat jättivät kesken. Kummankin saagan budjetit riistäytyivät käsistä pandemian aikana, joten on varaa kiristää vyötä.

Vertailun vuoksi: edellisen Mission-leffan "tavoitteen ylittävä summa" oli |+258|, edellisen Indy-leffan |+236| ja edellisen Fast-leffan |+51|.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Suomen raskain juhan... 'Nyt lähti Iskä töih... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova