Tuorein sisältö

Vanha tammi Ken Loach koettaa vielä määritellä inhimillisyyden: The Old Oak -traileri

04.07.2023 klo 17.50 | Luettu: 1056 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ohjaaja ja kirjoittaja Ken Loach muistetaan mm. elokuvista The Wind that Shakes the Barley, Enkelten siivu ja I, Daniel Blake sekä yleisesti inhimillisistä otteista. The Old Oak jää 87-vuotiaan miehen viimeiseksi ohjaukseksi. Cannesissa debytoinut draama on saanut pääasiassa myönteistä palautetta, mutta "kultainen palmu" jäi "vanhalta tammelta" voittamatta.

Loach harrastaa arkirealismia. Se kieltämättä on realistisen elokuvan määritelmä, kun aiheena on kuolevan kylän viimeinen pubi ja siellä viihtyvien änkyröiden vähitellen kehittyvä asenne pakolaisia kohtaan. Allekirjoittaneella ei ole empiirisiä todisteita siitä, että ihmiset olivat kehityskelpoisia ennen tai jälkeen sen, kun kaikki alkoivat tykätä ja blokata kännyköillään, mutta se ei ole elokuvan arvosta pois. Itse kukin voi toivoa kokevansa puhdistavan inspiraation aallon, kun utopistinen fantasia maalailee, että kännykkää voi räplätä alle 20% ajastaan.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Wanaja Festival houk... Jokeri ja Harley Qui... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova